Etusivu

Tervetuloa Keskustan Etelä-Savon piirin sivuille!

KESKUSTAN ETELÄ-SAVON PIIRI: NIINA KUUVA KESKUSTAN PUOLUEVALTUUSTON VARAPUHEENJOHTAJAKSI

Keskustan Etelä-Savon piirihallitus esittää mikkeliläistä Niina Kuuvaa Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi.

Kuuva toimii tällä hetkellä Keskustan Etelä-Savon piirin varapuheenjohtajana ja Keskustan Mikkelin kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Hän on vaikuttanut aiemmin myös Suomen Keskustanuorten liittohallituksessa sekä Etelä-Savon Keskustanuorten puheenjohtajana.

  • Näen puoluevaltuuston roolin kentän äänenä ja sisällöntuottajana. Se arvioi harjoitettua politiikkaa, korjaa suuntaa ja rakentaa uutta. Järjestötoimijamme tarvitsevat enemmän mahdollisuuksia kouluttautua, keskustella ja tehdä ajatustyötä, Kuuva linjaa tulevaisuudesta.

Puoluevaltuusto käyttää Keskustassa ylintä päätösvaltaa puoluekokouksen välillä ja siihen kuuluu 135 jäsentä maan eri alueilta ja keskustalaisista jäsenjärjestöistä.

  • Niina Kuuva on asiaosaaja, joka tuntee Keskustan kentän hyvin. Niina on määrätietoisesti ajanut koko Suomen asiaa toimiessaan Keskusta-puolueen eri tehtävissä. 110-vuotias Keskusta tarvitsee järjestötoimijaa, joka kuuntelee kentän ääntä. Kuuva sopii Keskustan puoluevaltuuston varapuheenjohtajan tehtävään hyvin, kiteyttää Keskustan Etelä-Savon piirin puheenjohtaja Kirsi Olkkonen.

Puoluevaltuuston kokous pidetään Torniossa 26.–27.11.2016 ja puheenjohtajiston vaali käydään ensimmäisenä kokouspäivänä.

Lisätiedot:

Kirsi Olkkonen, Keskustan Etelä-Savon piirin puheenjohtaja
p. 040 8343 826

Niina Kuuva, puoluevaltuuston varapuheenjohtajaehdokas
p. 040 7311 686

 

Keskusta viestii

Uutisia

  • Hallintarekisteri käsiteltiin; avoin omistus säilyi Suomessa

    22.5.2017

    Eduskunta hyväksyi monipolvisen käsittelyn jälkeen hallintarekisteriin liittyvän lain arvo-osuusjärjestelmästä. Viimeiset vaiheet olivat yhtä mutkikkaat kuin koko lain eteneminen. Esityksessä oli kyse siis pakollisen EU-lainsäädännön toimeenpanosta, johon Suomi oli kuitenkin onnistunut neuvottelemaan poikkeuksen saada säilyttää oma avoimen omistuksen malli.

  • Ovaska-Jouni-3-uutiskuva.jpg

    Keskusta allekirjoitti liberaalin manifestin

    20.5.2017

    Keskustan maailmanperhe, liberaalipuolueiden kansainvälinen kattojärjestö Liberal International (LI) kokoontui Andorrassa 18.-20.5.2017. Kongressi juhlisti järjestön 70-vuotista taivalta hyväksymällä liberaalin manifestin. Kongressiin osallistuneet puoluejohtajat allekirjoittivat manifestin kokouksen päätteeksi lauantaina 20.5. Suomen Keskustan puolesta manifestin allekirjoitti kokoukseen osallistunut puoluesihteeri Jouni Ovaska.

  • Leppä-Jari--uutiskuva.jpg

    Jari Leppä maa- ja metsätalousministeriksi

    5.5.2017

    Kansanedustaja Jari Leppä nimitetään tänään ministeriksi presidentin esittelyssä. Ministerien vastuualueisiin tulee samalla joitain muutoksia.

  • Kurvinen-Antti-uutiskuva.jpg

    Antti Kurvinen: Parannuksia heikompiosaisten asemaan jatkettava – työllisyyden parantamisessa iso vastuu myös työmarkkinaosapuolilla

    1.5.2017

    Viime aikoina on käyty erikoista keskustelua siitä, kenen tai minkä ansiota työllisyys- ja talouskäänne on. Osa keskustelijoista on antanut ymmärtää, että käänne on tapahtunut Sipilän hallituksesta huolimatta.

  • Vanhanen-Matti-06-2016.jpg

    Vanhanen: Suomen sosiaalista ja alueellista eheyttä rakennettava yhdessä

    1.5.2017

    Tultuani valituksi Keskustan presidenttiehdokkaaksi vuosi sitten, linjasin meidän suomalaisten yhteisen turvallisuuden perustaksi viisaan ulkopolitiikan, uskottavan puolustuksen, yhteiskuntamme eheyden ja taloutemme itsellisyyden. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittely osoitti, että maamme ulkopolitiikan linjasta on laaja yhteisymmärrys. Sitä on vaalittava myös tulevaisuudessa. Maailman turvallisuuskehitys on menossa vaarallisempaa suuntaan.