Kuukauden Keskustalainen

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Keskustalainen

Kuukauden Keskustalainen
Vesa Sisättö, Anu Ala-Korpela ja Mikko Metsämäki: Operaatio Kekkonen
Karisto (paino), Tammi 2000
232 sivua



Tammikuussa 1969 Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen silmäilee Atlantin tyynenä päilyvää horisonttia Senegalissa, Afrikan länsirannikolla. Ja kalamies Kekkoselle tulee mieleen kokeilla ulkomerikalastusta.
   Kekkosen väelle hankitaan kaksi pientä venettä ja niihin paikalliset miehet miehistöksi. Veneet ovat kapeita, puusta koverrettuja "palkoja", joissa on moottori perässä.
   Toiseen veneeseen astuu presidentti yhdessä kahden paikallisen miehen kanssa. Toiseen ahtautuvat Kalle Kaihari, Richard Tötterman ja kaksi paikallista venemiestä. Enempää pikkuveneitä ei ole siihen saumaan saatavilla, joten Urpo Levo ja Sven Sevelius lähtevät liikkeelle isolla moottoriveneellä.
   Päivä on kaunis, meri rauhallinen. Mutta kukaan ei ole tullut kysyneeksi säätiedotusta.
   Veneet matkaavat kohti ulappaa. Kaikessa rauhassa, puolen tunnin ajan. Mutta sitten horisontista tulee näkyviin varsin massiivisia tummia pilviä.
   Atlantin aallot kasvavat nopeasti. Pian ne ovat viisimetrisiä. Sitten jo talonkokoisia.
   Paikalliset venemiehet alkavat olla hädissään. Veneiden matalien laitojen yli tulvii vettä, jota miehet lappovat pienillä peltikipoillaan. Purret ajautuvat eroon toisistaan.
   Vielä hetken Kekkosen kalju pää näkyy aallonharjalta katsoessa. Sitten vene katoaa tyrskyjen sekaan.
   Kaiharin vene pääsee pienen saaren suojiin. Missään ei kuitenkaan tunnu liikkuvan ketään.
   Myrskyä kestää parin tunnin ajan. Lopulta paikalle kaartaa Seveliuksen ja Levon moottorivene.
   Mutta Kekkosesta ei näy merkkiäkään. Atlantin valtameri on autio ja hiljainen.
   Seurueen mieleen tulee kysymys: kuinka tämä selitetään kotona?

   Vesa Sisättö, Anu Ala-Korpela ja Mikko Metsämäki ovat tehneet teoksellaan Operaatio Kekkonen ajatusleikin, minkä mukaan oikea Urho Kekkonen olisi kadonnut ja hänen tilallaan olisi esiintynyt kaksoisolento. Kirjoittajia tuntematta ei voi kommentoida, ovatko nämä saaneet aiheen Elviksen väitetystä virallisen kuolinvuoden jälkeisestä elämästä, Beatles-jäsenen väitetystä korvaamisesta kaksoisolennosta, vai jostain muusta tunnetusta aiheesta, mutta nämä jutut tulevat ensimmäisinä mieleen. Joka tapauksessa ideana on ollut valita salaliittoteorialle aihe ja kokeilla, miten oikean elämän tapahtumat saa sopimaan teoriaan.
   Näppärä ideahan kirjoittajilla on. Ja ovat kehitelleet ideasta täysimittaisen kirjan kokoisen parodian tieteellisestä tutkimuksesta. Teos on räväkkää tekstiä, mistä poliittinen korrektisuus on kaukana. Ja joissakin kohdin alkaa väkisinkin miettiä, oliko kaikki revittely ihan aiheellista. Tiettyä asennetta kirjan lukeminen vaatii, varsinkin Kekkosen ihailijoilta, mutta ei kokonaisuutta tässä huonoksi halua väittää.

   Tasavallan presidentin adjutantin Esa Seppäsen mukaan "Kekkosen vauhti" oli keskeisimpiä jokavuotisia keskustelunaiheita Linnan henkilökunnan piirissä. Vertailtiin, millainen presidentin tahti oli ollut edellisenä vuonna ja oliko vauhti nyt kiihtymään vai laantumaan päin. Kirjoittajat kiinnittävät huomiota siihen, että vuoden 1969 jälkeen presidentin vauhdin katsottiin selvästi kiihtyneen. Seppänen kirjoittaa: "Vuonna -69, kun minä aloitin pinnistelyni siinä vauhdissa, se oli selvästi kiihtymässä ja presidentin ohjelma vain lisääntyi ja tiivistyi."
   Jopa Kekkosen ulkonäkö herätti keskustelua. Seppänen jatkaa: "Minusta hän ulkoiseltakin olemukseltaan vaikutti noin kaksikymmentä vuotta fyysistä ikäänsä nuoremmalta".
   Myös presidentin oma lähipiiri nuortui selvästi 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Lähipiiri muuttui tuolloin aiempaa selvästi nuoremmaksi, radikaalimmaksi ja vasemmistolaisemmaksi.
   Kekkosen isännöimät Tamminiemen lastenkutsut olivat legendaarisia. Presidentti kutsui nuoria radikaaleja. Hän halusi katsoa maailmaa yhdessä vieraidensa kanssa, elämää janoavan nuoren silmin. Hän tahtoi tunnustella ajan hermoa.

   Kun nuoret radikaalit valtasivat Vanhan ylioppilastalon, HYY´n 100-vuotisjuhlat jouduttiin siirtämään Vanhalta Konservatoriolle. Myös Kekkonen oli juhlissa mukana.
   Opiskelijanuorten protestiin tarjottiin oikealta ja keskeltä kuria ja järjestystä. Mutta Kekkonen oli eri mieltä. Hän puhui nuorten äänellä. Hän kehotti kuuntelemaan nuoria ja palauttamaan näiden usko tulevaisuuteen. Hän oli ylioppilaiden kanssa samoilla linjoilla näiden vaadittua tehokkaampaa tiedonlevitystä aseettoman palvelun mahdollisuudesta.
   Kekkonen šokeerasi frakeissaan pönöttävän juhlayleisön. Hän asettui selkeästi kannustamaan yhteiskunnan radikaaleinta ainesta.
   Yleisö ei oikein osannut reagoida. Yleisö istui hiljaa paikoillaan.
   Kekkonen itse ihmetteli avoimesti, mihin ikäluokkaan tai aatesuuntaukseen hän oikeastaan kuului.

   Mitä vanhemmaksi Kekkonen tuli, sitä nuoremmalta hän alkoi vaikuttaa. Vielä viimeisenä presidenttikesänäänkin Kekkonen näytti todistajanlausuntojen mukaan parikymmentä vuotta biologista ikäänsä nuoremmalta.
   Mahtavan, määrätietoisen ja vitaalisen Kekkosen on sanottu antaneen fyysisestikin aiempaa kookkaamman vaikutelman. Hänen kanssaan tuolloin tekemisissä olleet ovat silloin tällöin ohimennen maininneet Kekkosen ikään kuin kasvaneen.
   Olivatko vallan lisääntyminen, henkinen viriliteetti ja nuori mieli voineet ikään kuin psykosomaattisesti saada Kekkosen kasvamaan pituutta tai ainakin ylpeänä suoristamaan ryhtiään?

   Kirjoittajat näkevät vuoden 1969 jälkeisiltä kuvanauhoilta, kuinka Kekkosen askel on vielä aiempaakin napakampi, jotenkin kiireisempi kuin aiemmin. Askeleen maahantulovaiheessa he näkevät lähes luonnotonta kimmoisuutta, Kekkonen suorastaan pomppii. Lisäksi askel on hienoisesti muuttanut suuntaa, imevyys ei enää suuntaudu eteenpäin, vaan Kekkonen kohoaa enemmän pystysuoraan. Kekkonen antaa kirjoittajien mukaan lähes kumisen vaikutelman. Lisäksi tämä on väritykseltään vaaleanpunertava.
   Jo presidenttikautensa alkuajoista lähtien Kekkonen oli säännöllisesti harjoitellut Seurasaaressa sijaitsevien yhteensä seitsenaskelmaisten kivirappusten kuudennelle askelmalle hyppäämistä. Yllättäen vuonna 1970 tulokset paranivat.
   Kirjoittajat kertovat, kuinka Kekkosen 70-vuotisjuhlien kynnyksellä järjestettiin koe. Helsingin Jalkapalloklubin maalivahti Paavo Heinonen tunnettiin erittäin kovana ponnistajana, joka juuri ponnistusvoimansa ansiosta pystyi torjumaan vaikeitakin palloja aivan maalin yläkulmasta. Heinonen kävi testaamassa Seurasaaressa presidentin selvittämät portaat. Hyppy ei suinkaan ollut helppo 26-vuotiaalle teräskuntoiselle Heinoselle. Tämä totesi presidentin olevan melkoisen kovassa kunnossa.

   Jopa Kekkosen suhde koiriin oli vuoteen 1971 mennessä muuttunut. Kun haastettelija kysyi tuolloin Kekkoselta, pitääkö tämä koirista, tämä vastasi: "Jaa, en oikeastaan, tai kyllä minä aikaisemmin pidin, mutta sitten tavallaan unohdin ne".

   Osallistuessaan Helsingin Taidehallissa järjestettyyn yhteisnäyttelyyn Kekkonen nimesi oman teoksensa Pirandellon näytelmän mukaan Niin on jos siltä näyttää. Työ nimineen on tulkittu Kekkosen viattoman veijarimaisuuden ilmentymäksi. Kirjoittajat pitävät kuitenkin mahdollisena, että Niin on jos siltä näyttää olikin Kekkosen eräänlainen ontologis-filosofinen kannanotto, tai jopa arvoitus - jota Kekkonen ei malttanut olla esittämättä.

   Kun Kekkonen oli valittu keväällä 1968 tasavallan presidentiksi kolmannen kerran, hänen takanaan oli ollut ennennäkemättömän vahva kannatus. Kuitenkin Kekkonen oli valinnan jälkeen vaikuttanut pettyneeltä ja loukkaantuneelta.
   Kekkonen oli todennut jo vaalitaistelun aikana, että presidenttiehdokkaaksi hän ei enää sen jälkeen ryhdy. Häntä ei kiinnostanut asettua enää samalle viivalle Veikko Vennamon kaltaisten kääpiöiden kanssa. Ja tuota hän toisteli seuraavien vuosien aikana, useaan otteeseen.
   Myös Kekkosen lähiympäristö alkoi valmistautua Kekkosen vetäytymiseen. Mutta sitten tapahtui jotain.
   Tammikuussa 1972 Ahti Karjalainen antoi lausunnon, minkä mukaan Kekkosen toimikautta jatkettaisiin ulkopoliittisista syistä. Kekkonen totesi myöhemmin, ettei suostu enää ehdokkaaksi vaaleihin, mutta koska laajat piirit olivat asettuneet häntä tukemaan, hän katsoi olevansa velvollinen harkitsemaan palveluksensa jatkamista. Toisin sanoen, Kekkonen oli valmis jatkamaan, mutta ilman vaaleja.
   Mistä moinen mielenmuutos vuoden 1968 jälkeen?
   Ja myöhemmin Kekkonen oli jälleen valmis lähtemään presidentinvaalikamppailuun Vennamoa ja muita poliittisia kääpiöitä vastaan. Hän jopa asetti oman ehdokkuutensa ehdoksi, ettei mitään poikkeuslakia suvaita.

   Talousasiat olivat askarruttaneet Kekkosta 1970-luvulla aiempaa enemmän. Puhuessaan kesällä 1974 Suomen marttaliiton 75-vuotisjuhlassa hän kiinnitti huomiota inflaation uhkaan ja kapitalistisen järjestelmän tapaan jakaa omaisuus toistuvasti uusiksi rikkaiden eduksi. Hän myös vertaili sosialistista ja kapitalistista järjestelmää päätyen pitämään sosialistisia maita ainakin yhdessä suhteessa onnistuneempina.
   Kekkonen näki sosialististen maiden osoittaneen olevansa kapitalistisia kilpakumppaneitaan selvästi voimakkaampia kyvyssään hillitä inflaatiopaineita sekä kotimaassa että keskinäisessä kaupankäynnissään. Samanaikaisesti kun hintataso oli sosialistisissa maissa säilynyt jokseenkin vakaana, läntisissä maissa inflaatio oli parhainakin vuosina laukannut usean prosentin vauhdilla.
   Olihan se varsin radikaalia puhetta aiemmin porvarillisena pidetyltä poliitikolta.

   Pääministeri Kekkosen sihteerinä 1950-luvun alussa poliittisen uransa aloittanut Ahti Karjalainen oli parinkymmenen vuoden ajan ollut Kekkosen luottomies, mutta 1970-luvulle tultaessa Kekkosen asenne yhtäkkiä muuttui. Karjalainen ei enää ymmärtänyt Kekkosen mielenliikkeitä, vaan masentui perusteellisesti.
   Virallisen historiankirjoituksen mukaan Kekkonen hermostui Karjalaiseen, kun tätä alettiin pitää julkisuudessa Kekkosen seuraajana. Mutta takana saattoi olla myös jotain muuta. Saiko Karjalainen selville Kekkosen salaisuuden?
   Keijo Korhosen mukaan Karjalainen lausui syksyllä 1975 seuraavasti: "En uskoisi, että olet sama mies, jota olen 30 vuotta lojaalisti palvellut."

   Pentti Sainion teoksessa Mitä tapahtui Urho Kekkoselle presidentin viimeisten virkavuosien vaikeudet selitetään ikääntymiseen liittyvällä aivoverenkierron sairaudella, missä taudinkohtauksen iskiessä potilas ei tajua näkemäänsä tai kuulemaansa. Ajan- ja paikantaju voivat kadota. Sairaus vaikuttaa myös tasapainoaistiin. Kekkosta täytyi toisinaan taluttaa vaikeimmissa paikoissa.
   Kirjoittajat pitävät Kekkosen sairautta "kummallisena". 1970-luvun lopulla kävi toisinaan niin, että julkiset tilaisuudet muuttuivat kiusallisiksi sairauden vuoksi. Silti Kekkonen saattoi olla viimeisinäkin virkavuosinaan tarmokas, terävä ja loistavamuistinen sekä suunnitella touhukkaasti ulkomaanvierailuja ja puheita.
   Kirjoittajat kysyvät: Miten mies, joka vuonna 1974 sai lääkäreiltä 40-vuotiaan paperit, oli parissa vuodessa täysin raunio? Kirjoittajista näyttää siltä kuin valtiolaivan peräsimessä olisi 1970-luvun lopulla ollut kaksi Kekkosta.

   Elokuussa 1981 Kekkonen teki viimeiseksi jääneen valtiovierailunsa Islantiin. Kirjoittajat pitävät koko matkaa epäilyttävänä. Huonokuntoinen presidentti matkustaa syrjäiselle saarelle, missä häntä ei juuri nähdä. Olosuhteet muistuttavat Senegalin tapausta.
   Kekkonen oli jälleen kalastamassa syrjäisessä maailmankolkassa vain muutamien luottoystäviensä kanssa - kuten Senegalissa kaksitoista vuotta aiemmin. Myös Islannin-matkan jälkeen Kekkosen elämässä tapahtui valtava muutos.
   Kekkonen jäi muutamia viikkoja myöhemmin sairauslomalle, jolta ei enää virkaansa palannut.

   11.9.1981 ilmoitettiin, että presidentti lepäisi vilustumisensa takia viikon verran. Seuraavana päivänä putosi uutispommi: Kekkonen jäisi kuukauden sairauslomalle.
   Tämä oli presidentti Kekkosen ensimmäinen sairausloma koko hänen 25-vuotisen valtakautensa aikana.

   Jotain tapahtui syksyllä 1981. Päättyikö vasta tuolloin Urho Kekkosen poliittinen ura? Kirjoittajille oli syntynyt vahva vaikutelma siitä, että vuodesta 1969 lähtien Kekkosen paikalla oli ollut toinen, nuorempi mies.
   Miten Kekkonen vaihtui? Ja miksi?
   Entä mitä tapahtui oikealle Urho Kekkoselle?

   Tiivistelmän alussa kerrotaan, kuinka Kekkonen katosi myrskyssä. No, kyllähän tämä sittemmin löytyi, kastuneena ja kylmissään. Ja palasi hoitamaan virkaansa.
   Kirjoittajat pitävät todennäköisimpänä, että Operaatio Kekkonen toteutettiin Senegalin-matkan meriseikkailun aikana. Mutta toteavat olevan mahdolllista, että vaihdos olisikin tapahtunut jo aiemmin.
   Mutta mikä teki mahdolliseksi sen, että moista operaatiota olisi edes voinut suunnitella?

   Suurilla johtajilla on usein ollut epävakaina aikoina sijaisia. Henkilöitä, jotka ajavat autoissa keskellä paraatisaattueita, kun oikea johtaja kulkee huomaamattomasti muuta reittiä.
   Kirjoittajien mukaan Kekkosella oli ollut ainakin yksi kaksoisolento. Tämä olisu tullut ilmi vuonna 1975, kun Koillis-Lappi -lehden tekemään juttuun Kekkosen 75-vuotisjuhlista olisi tullut väärä kuva, kuvassa olisi ollut sallalainen Arvi Kunnari. Yhdennäköisyyden vuoksi Kunnaria olisi useasti luultu Kekkoseksi, muun muassa Ruotsissa.
   Kun tieto Kunnarin yhdennäköisyydestä tuli julkisuuteen, muutamaa kuukautta myöhemmin tuli tieto, että Kunnari olisi kuollut.

   Kirjoittajat ovat löytäneet Arto Paasilinnan romaanista Jäniksen vuosi erikoislaatuisen erakon, Hannikaisen, jolla on teoria, minkä mukaan Kekkonen vaihdettiin toiseen henkilöön joskus 1960-luvun lopussa. Hannikaisen mukaan "vanha Kekkonen" joko kuoli, murhattiin tai vetäytyi syrjään, ja korvattiin uudella, täsmälleen saman näköisellä miehellä.
   Kirjoittajat ilmoittavat Paasilinnan myöntäneen Jäniksen vuoden Hannikaisen hahmon perustuvan todelliseen henkilöön, joka on poliisi, kuten romaanissakin. Kirjailija on kuitenkin luvannut olla paljastamatta miehen henkilöllisyyttä.

   Oliko vaihdon takana Neuvostoliitto? Tietotaitoa siellä olisi ollut. Ja Senegal olisi sijainnin puolesta ollut sopivan kaukana, jotta epäilyt eivät heti olisi itänaapuriimme kohdistuneet.
   Mutta koska ilmapiiri Suomessa oli 1970-luvulla jopa vallankumouksellinen, odottaisi vaikutusten olleen suurempia, jos Neuvostoliiton tekemä vaihto olisi onnistunut. Vai kävikö niin, että vale-Kekkonen syystä tai toisesta päätti olla tottelematta isäntiään?

   Suomen ympyrät ovat kovin pienet salaliittojen rakentelemiseksi. On vaikea kuvitella mitään Suomen Maaseudun Puolueen salaista organisaatiota, joka olisi voinut toteuttaa Operaatio Kekkosen.
   Tietenkin se muuttaisi tilanteen, jos Vennamon kätyrit olisivat saaneet apua joltain ulkomaiselta taholta. Kirjottajien mieleen tulee ensimmäisenä CIA.

   Eräs surullinen vaihtoehto on se, että oikea Kekkonen hukkui Senegalin rannikolla vuonna 1969. Mutta olisi vaikea kuvitella, että suuri luonnonvoimien uhmaaja kokisi loppunsa sillä tavoin. Lisäksi herää kysymys, mistä kaksoisolento olisi saatu niin nopeasti paikalle.
   Kirjoittajien mukaan onkin lähdettävä siitä, että jos vaihdos toteutui, se oli suunniteltu huolellisesti etukäteen.

   Kekkonen oli voimakas ja omapäinen ihminen. Tähän kuvaan sopisi se, että hän olisi lähtenyt vapaaehtoisesti. Pois virastaan, mahdollisesti myös pois Suomesta.
   Ehkä Kekkonen oli kyllästynyt Suomen kansaan. Puolueettomuuspolitiikan dogmeja joutui takomaan umpiluukalloihin eikä asia meinannut mennä perille. Vennamoakin jotkut tunarit menivät äänestämään.
   Vetäytyminen ei kuitenkaan enää käynyt päinsä normaalia tietä. Kekkosen halusivat sekä oma kansa että naapurit.
   Mutta jos Kekkosena esiintyisikin joku toinen...

   Mutta entä kopio-Kekkonen? Todennäköisesti tämä oli elänyt vuosikausia hirvittävän paineen alla. Oliko Kekkosen 1980-luvulla kaatanut sairaus sittenkin seurausta vaihdokkaaseen kohdistuneesta paineesta, joka lopulta mursi miehen?
   Kirjoittajat spekuloivat, että ehkä kopio-Kekkonen turvautui stressitilanteissa alkoholiin ja lääkitykseen, joka heikensi nopeasti tämän kuntoa. Tämä selittäisi Kekkosen kunnon nopean rapistumisen 1970-luvun jälkipuoliskolla.
   Ja saattaahan se olla, että Kekkosen saappaat yksinkertaisesti olivat liian suuret nuoremmallekin miehelle. Jo yksin Kekkosen naistenmiehen maineen ylläpito on saattanut käydä voimille.

   Jos Kekkonen lähti vapaaehtoisesti, on mahdollista, että hän vaikutti tapahtumiin vielä myöhemminkin. Hän saattoi tehdä ikään kuin pikavisiittejä presidentin tehtävissä. Tämä selittäisi ainakin muutamat erikoiset yhtäaikaiset havainnot "kahdesta Kekkosesta".
   Oikea Kekkonen saattoi auttaa pitämään kulissia yllä tuuraamalla sijaista. Jos oli tapahtunut paha julkinen epäonnistuminen, oikea Kekkonen hoiti seuraavan esiintymisen. Niinpä todistajien mukaan sama henkilö olisikin mokan jälkeen esiintynyt täysissä voimissaan.
   Miksi sitten peliä ei jatkettu loputtomiin? Kirjoittajat pitävät todennäköisimpänä syynä sijaisen voimien loppumista.
   Kirjottajat arvelevat sijaisen viettäneen viimeiset vuotensa Tamminiemessä, joka eristettiin muusta maailmasta tehokkaasti. Edes Kekkosen lähimpään piiriin kuuluneet ihmiset eivät saaneet nähdä Kekkosta tämän viimeisinä elinvuosinaan.

   Teos päättyy melko hurjiin spekulaatioihin. Jokaisen päätettäväksi jää, ovatko ne enää hauskoja, vai olisiko kannattanut jättää viimeiset repäisyt vähän vaisummalle tasolle. Päätetään tämä tiivistelmä kuitenkin yhteen kaheliin tulevaisuudenkuvaspekulaatioon. Joten, päätelkää itse.
   Olisiko Kekkonen ollut viimeiset vuosikymmenet vangittuna jossain syvällä Venäjän takamailla? Neuvostoliitossa kun harrastettiin paljon kyseenalaisia tieteellisiä tutkimuksia, joten entä, jos Kekkonen on viimeiset vuosikymmenet maannut syväjäädytettynä jonkin siperialaisen tiedekaupungin salaisessa laboratoriossa? Entä jos Venäjällä ei enää ole ollut varaa maksaa laboratorion laskuja - ja eräänä päivänä paikallinen sähkölaitos katkaisee virran?
    Ja vuosikymmenten ajan huurteen peittämänä ollut arkku alkaakin hiljalleen sulaa...

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

17.7.
Kuukauden Keskustalainen
Seppo Keränen: Vallan leppymättömät

Urho Kekkosen ja Veikko Vennamon vihanpito sai aikoinaan legendaariset mittasuhteet. Kylkiäisenä tuli SMP´n ja Keskustapuolueen raivokas mittelö. Mistä kaikki alkoi? Nyt mennään Seppo Keräsen mukana tapahtumien juurille saakka.