Kuukauden Keskustalainen

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Keskustalainen

Kuukauden keskustalainen
Timo T.A. Mikkonen: Takana loistava tulevaisuus
WSOY 1982
338 sivua


Juna oli menossa Tampereelta Helsinkiin. Ravintolavaunussa oli unelias tunnelma. Matkustajajoukko oli sekalaista porukkaa.
   Vanhempi naishenkilö istua nökötti omassa kulmauksessaan ja yritti tehdä tuttavuutta ohikulkijoiden kanssa. Iski silmää jokaiselle, joka katsoi hänen suuntaansa.
   Insinööriltä vaikuttava heppu keskittyi perunamuusiinsa. Hänen takanaan matkusti kaksi ay-kipusiskoa, jotka olivat olleet ajamassa etujaan Tampereella, toisella edessään tyhjä olutpullo, toisella puolikas viinilasillinen. He olivat päässeet jo ylihoitajan sielunelämän perukoille ja muitakin kiinnostuksen kohteita tuntui riittävän.
   Herraseurue järjesteli valtakunnan asioita, perusteellisesti ja äänekkäästi. Oli syksy vuonna 1981 ja tulossa uuden tasavallan presidentin valinta. Joukossa oli ainakin yksi Mauno Koiviston, yksi Harri Holkerin ja yksi Johannes Virolaisen kannattaja.
   Villapaitaan pukeutunut, humalaisen oloinen, parikymppinen kaveri rojahti istumaan tyhjälle penkille. Vastapäätä istui tutun oloinen mieshenkilö. Kaveri kysyi, sammaltaen, oliko toinen se. Niin kuka? No, se. Oli lyönyt toisen kanssa vetoa, että oli se. Ja ponnisti ylös, häipyi ovi heilahtaen.
   Villapaitakaveri tuli takaisin toisen kanssa. Ja kysyi, olihan se tutun oloinen henkilö se, jonka arveli olevan. Tämä sitten vastasi suurpiirteisesti: "No sanotaan nyt, että minä olen minä..." Villapaitakaveri riemastui. Mitäs hän sanoikaan? Toinen hävisi vedon.
   Väki väheni vaunusta. Munakas saapui nälkäiselle vedonlyönnin kohteelle. Presidenttiä miettinyt herraseurue hajosi. Viimeiseksi noussut suuntasi tutun oloisen henkilön pöytään. Istuutui alas ystävällisesti hymyillen, ei kai toisella ollut mitään sitä vastaan. No, eipähän hänellä. Ajatukset olivat jo kotona. Hämeenlinnan asema oli lähestymässä. Sieltä olisi lyhyt matka kotiin Mäntsälään.
   Arviolta 65-70 -vuotias herrasmies, sotaveteraaniksi itsensä esitellyt, ryhtyi tenttaamaan ja kommentoimaan. Mitä tapahtui Oriana Fallacin haastattelussa? Jyväskylän bodaajatytöt olivat harvinaisen hyvännäköisiä.
   Yleisesti ottaen, televisiossa taitaa tapahtua kameroiden takana monenlaista mielenkiintoista? Ja niistä jutuista voisi kenties kirjoittaa vaikka kirjan?
   Eipä tiennyt tuo vanhempi kaveri, että juttukumppani oli samana päivänä keskustellut puhelimitse kustantajan kanssa. Ihan oikeasta kirjasta. Kirjasta kuvaruudun herroista ja narreista.
   Tuo kirja näki päivänvalon seuraavana syksynä. Timo T.A. Mikkosen muistelmateos Takana loistava tulevaisuus.

   Hypätäänpä saman tien ajassa taaksepäin, erääseen maanantai-iltapäivään. Vuosi oli 1956 ja oli syyskuu. Kolme kolmasluokkalaista pikkupoikaa keskusteli keskenään kansakoulurakennuksen portaikossa. Aiheesta, mikä kumma on televisio.
   Yksi pojista oli kuullut isoveljeltään, että se on radio tai laatikko, mistä näkyy kuva. On sellaisia kameroita, millä kuva saatiin kulkemaan johtoja pitkin vaikka toisesta huoneesta niin, että toisessa huoneessa voitiin katsoa laatikosta, mitä tapahtui. Ja sitten siitä laatikosta voitiin katsoa kuvaa, joka kulki näkymättömässä muodossa vaikka satojen kilometrien päähän.
   Sellainen oli televisio. Sitä pojat eivät tienneet, että sana oli kreikan ja latinan kielen yhdyssana, joka tarkoitti kauaksi näkemistä.
   Oli aika lähteä kotiin. Kaksi pojista tallusteli tietä pitkin koululta poispäin, mutta kolmas oli niin kiinnostunut aiheesta, että kipitti kansakoulun ensimmäisessä kerroksessa sijainneeseen kirjastoon. Ja eräästä kirjasta löytyi tuo televisio, tosin näköradion nimellä.
   Radioamatöörien Seura oli yhdessä Teknillisen korkeakoulun kanssa tehnyt ensimmäisen koelähetyksen Helsingissä runsaat vuosi ja kolme kuukautta aiemmin, 24.5.1955. Sen jälkeen Tekniikan Edistämissäätiö  oli aloittanut koelähetykset. Televisioaseman tunnus oli Tes-TV.
   Historiallinen hetki. Timo Torsti Antero Mikkonen oli ensimmäistä kertaa joutunut vastakkain television kanssa.

   Televisio teki 1950-luvun puolivälissä tuloaan Euroopan mantereella, missä se alunperin oli lähtenyt liikkeellekin. Berliinissä oli katseltu televisiolähetyksiä jo olympiavuonna 1936. Mutta sitten tuli toinen maailmansota. Kuvaruudun uusi tuleminen antoi odottaa itseään vuosikymmenen ja toisenkin.
   Amerikkalainen televisioteollisuus otti ensimmäisenä vauhtia heti sodan jälkeen. Ja sitten alkoi eurooppalaisen television takaa-ajo. Myös Suomessa haluttiin pysyä kehityksessä mukana.
   Televisioita haluttiin valmistaa. Jotta niitä voitiin suunnitella, tarvittiin kokeilutoimintaa. Ja kokeilutoimintaa varten tarvittiin koelaboratorio. Tarvittiin televisio-ohjelmaa.
   Philips Oy ja Aga Oy alkoivat valmistaa televisiovastaanottimia. Teknillisen korkeakoulun ja suomalaisen radioteollisuuden yhteistyö oli onnistunutta.
   Samanaikaisesti Suomeen saapui muitakin televisiosanomia, suoraan Suomenlahden yli kaksi kertaa viikossa. Vieläpä suomen kielellä.
   Tallinnassa, Neuvostoliiton puolella, oli myös aloitettu televisiotoiminta. Koska elettiin aikaa, jolloin suurvallat mielellään näyttivät osaamistaan uusilla tekniikan rintamilla, televisiolähetyksiä suunnattiin myös Suomeen.

   Suomalaisen televisioteollisuuden ja ohjelmatoiminnan uusi vaihe alkoi, kun delegaatio kävi Oy Yleisradio Ab´n pääjohtajan Einar Sundströmin puheilla. He halusivat varmuuden vuoksi suomalaista televisio-ohjelmaa. Mitä tapahtuisi, jos Suomessa muutama vuosi myöhemmin olisi televisiovastaanottimia, mutta ei omaa televisio-ohjelmaa? Jos ohjelmaa tulisi vain Tallinnasta tai Viipurista?
   Sundström itse oli vakaasti sitä mieltä, että televisiotoimintaa ei Suomessa tarvittaisi vielä ainakaan viiteentoista vuoteen. Mutta kun kerran pyydettiin ja painostettiin, taivuttavahan siinä oli.

   Televisiotoiminnan aloittaminen vaati rahaa. Koska Yleisradion budjetti oli rajallinen, mietittiin rahotusvaihtoehtoja. Silloin tuli luonnollisena vaihtoehtona esiin mainonta.
   Suomessa  televisiotoiminta oli alkanut Yleisradion ulkopuolella. Se saattoi ajan mittaan kehittyä omaksi riippumattomaksi televisioverkoksi, joka käyttäisi mainostuloja toimintansa rahoittamiseksi.
   Ylelle tuli kiire. Sekin tarvitsi mainostuloja.
   Yle ei kuitenkaan kehdannut itse ryhtyä keräämään mainosrahoja. Siksi perustettaisiin kaupallinen televisioyhtiö, joka toimisi Yleisradion kanavalla, jopa sen kalustolla.
   Tarvittiin vain kunnon mainostorppari. Ahkera ja turhia kyselemätön.
   Kuka vielä muistaa, että aikoinaan Mainos-television syntysanat lausuttiin Oy Yleisradio Ab´n intressien perusteella?

   Suomalaisen televisiomaailman alkuaikoina käytiin kova tappelu. Suomen Ilmoittajat Ry´n toiminnanjohtaja Pentti Hanski sai elämänsä tilaisuuden. ja käytti sen taitavasti hyväkseen.
   Tesvision takana oli säätiöitä ja etenkin Amer-yhtiö. Mainos-TV tukeutui enemmän yrityksiin. Säätiöitä hoitelivat tavikset, yhtiöitä ammattijohtajat. Ero oli huomattava.
   Isännän muheassa pellossa torpparien jyvät itivät jo. Mainos-TV pääsi Ylen siivellä kivuttomasti liikkeelle. Sen sijaan Tes-TV´n teekkarit törmäilivät toinen toistaan kummallisempiin koukeroihin, siellä virkavaltaisuus ja politiikka alkoivat nostaa päätään.
   1960-luvn alussa ylioppilaat alkoivat vallata yhteiskunnan peruspilareita. Ylioppilaiden käsiin annettu televisioyritys olisi vaarallinen ja ennalta arvaamaton kokeilu. Oli turvallisempaa pitää televisiotoiminta luotetuissa käsissä.
   Tesvisio aloitti toimintansa  myös Tampereella Tamvisiona ja Turussa Turun Tes-TV´na 1.4.1963.

   Ylen radiossa televisiota vastustivat sellaiset, joille kaikki uusi oli kamalaa, joille vain ääni oli jotain, ja kaikenlainen kuvallinen ajattelu pelkkää pelleilyä. Kun pääjohtajakin oli sitä mieltä, ettei televisiota kaivattu Suomessa ennen 1970-lukua, ei ollut ihme, että liikkeellelähtö tapahtui kitkaisesti.
   Television oivaltaja Ylessä oli ennen muuta talon tiedotuspäällikkö Veli Virkkunen. Valtiotieteen maisteri Virkkunen oli opiskellut televisiotieteitä ja -taiteita Yhdysvalloissa. Hän yritti parhaansa mukaan puhua uuden välineen puolesta.
   Syksystä 1956 kesään 1957 opiskeli Yhdysvalloissa televisiota myös filosofian maisteri Paavo Noponen. Stipendillä ja palkattomalla virkavapaalla. Noponen oli vielä myöhempinäkin vuosina ainoa tekijä, jolla oli virallinen todistus saamistaan tiedoista ja taidoista. Noposen kunniaksi tuli tuoda mukaan uusia ilmaisukeinoja, mm. playback-laulanta.

   Ensimmäisillä "televisiostudioilla" oli pitkään vallalla avointen ovien päivät. Tes-TV´n tiloihin Teknillisen korkeakoulun vintille Albertinkadulla tuli päivästä toiseen alasta kiinnostuneita vapaaehtoisia.
   Pasilanmäelle ja Albertinkadun vintille suunnistettiin eri suunnista. Elokuvateollisuuden palveluksesta tuli etenkin A- ja B-kuvaajia, järjestäjiä, lavastajia ja leikkaajia, sekä muutama ohjaaja ja joskus hyvin harvoin tuottajia. Teatterien palveluksesta tuli näyttelijöitä, ohjaajia, avustajia, tanssijoita ja puvustajia.
   Televisioon hakeutui myös joitakin viihdyttäjiä. Lähinnä keikoille.
   Mainosmiehet muodostivat oman ryhmänsä. Joitakin lehdistön edustajia eksyi myös television puolelle. Lähinnä eksyi.
   Opiskelijoita tuli sekä Teknillisestä korkeakoulusta että osakunnista. Edelliset etenkin kameramiehiksi ja tarkkailijoiksi, jälkimmäiset lähinnä naurattajiksi.
   Yleisradio luovutti vähänlaisesti parhaita kykyjään. Muut tulivat mistä sattuivat. Kaikilta elämänaloilta.
   Yhteistä oli kiinnostus televiota kohtaan. Ja useimmiten nuoruus. Televisio oli 1970-luvun jälkipuoliskolle saakka nuorten ihmisten väline. 1960-luvun alussa tekijöiden keski-ikä oli alle 25 vuotta.

   Tesvisio sai riveihinsä etenkin alasta kiinnostuneita, mutta vähän muodollista kokemusta omaavia taitajia. Entisten tessiläisten kunniataulusta tuli näyttävä.
   Ylioppilas Jukka Sipilä asteli studiolle ja kyseli töitä. Palkka ei ollut ensimmäinen asia. Työ oli.
   Mainospäällikkö Lasse Malmströmille, mainospäällikkö Matti Tuuralle ja ennen kaikkea mainospäällikkö Runar Heljolle kävi, kuten niille, jotka antavat pirulle pikkusormen. Se vei koko miehen.
   Mainospäällikkö Jaakko Jahnukaiselle kävi samoin. Hänestäkin tuli erä erältä sataprosenttinen televisiomies. Aero Oy ja viina saivat jäädä. Jahnu asteli kansakunnan kaapin päälle.
   Teatteri- ja elokuvamaailmasta joukkoon liittyivät nuori näyttelijä Mikko Niskanen, Hollywoodin Sunset-Boulevardin kävellyt Lauri Ikonen ja Tampereella alalle varttunut Rauni Mollberg. Reportterilinjaa edustivat Reino Paasilinnan lisäksi valt.yo Pasi Rutanen ja entinen mäkihyppääjä Jussi Suomalainen.
   Erkki "Ere" Kokkonen aloitti viihdyttäjän uransa Tesvision korkeakoulussa. Samoin Jarmo Porola - lattiamanusta kulki Porskin polku viihteen huipulle.

   Ylessä radion kirkkain tähti, josta pian tuli myös television kirkkain tähti televisioitujen radio-ohjelmiensa kautta, oli Niilo Tarvajärvi. Partiopoika ja majuri evp. Ikuinen herrasmies ja optimisti.
   Mutta Pasilanmäellä yritysjohdon herrat kummastelivat kuvaruudun narreja. Mitä enemmän nämä näkyivät ja kuuluivat, sen epäluotettavammaksi ohjelmaväki tuli.
   TV-työn arvostus antoi odotuttaa itseään pitkään.

   Mutta palataan Mäntsälään. Kanttori Seppä hankki Mäntsälän pitäjän ensimmäisen television. Olohuoneeseen tuli uusi keskipiste ja perheen elämään tuli uusi jäsen. Ja sitten taloon ilmaantui lauma vieraita, jotka sitä ennen olivat poikenneet hyvin harvoin. Yksi heistä oli yksitoistavuotias Timo Mikkonen.
   Timolle 1950-luvun kaksi viimeistä ja 1960-luvun kaksi ensimmäistä vuotta olivat liikkuvaa aikaa. Hän kiersi ahkerasti ilta illan jälkeen naapurista toiseen. Maanantaina talonmies Mäkisellä Yhteiskoululla, tien toisella puolella. Tiistaina kunnantalon talonmiehen Matti Kallion huushollin harmina. Keskiviikkona Timo oli herrasväki Huikkolan television ääressä. Torstaina Espot saivat Timon vieraakseen. Perjantaina Timo suunnisti Risto ja Raili Kallion luokse.
   Lauantai-ilta oli aina ongelmallinen. Onneksi kummisetä Veijo Weckman ymmärsi yskän. Perheeseen tuli lähes säännöllisesti yksi jäsen lisää kuvaruudun ääreen ja iltakahvipöytään. Vaihtoehtoisesti Timo vietti lauantai-iltansa Ailo Brunoun perheen olohuoneessa. Piti perheen pienimmät kurissa, sääteli äänenvoimakkuutta ja määritteli, missä järjestyksessä ja milloin tarjottiin illan virvokkeet.
   Sunnuntaina Timo soitti Koskille, jotka asuivat kanttori Sepän naapureina. Heillekin oli hankittu televisio ja kuin lupalappu ilmestyi myös Timo. Usein tosin puhelintiedustelun jälkeen.
   Samoin monet muut kyläläiset läheltä ja kauempaakin saivat Timon katsojavahvuuteensa suurten urheilukisojen alkaessa.

   Televisiota katsottiin aivan sanamukaisesti 1950-luvun lopulla. Laatikosta otettiin irti kaikki mahdollinen. Lumisateesta ennen lähetyksen alkua lumisateeseen lähetyksen jälkeen.
   Televisio toi aikanaan aivan uusia ulottuvuuksia elämään. Tuli runsaasti uusia tuttuja. Kuvaruudun narreista tuli valtakunnallisia vaikuttajia.
   Tätä kaikkea koululainen Timo Mikkonen imi ikätovereidensa ja aikalaistensa kanssa illasta toiseen.

   Sitten Timon kotiin hankittiin televisio. Sivénin radioliikkeestä se tuli. Ruskeakuorinen kuvaruutu. Iltapyöräilyn aika jäi taakse.
   Televisio avasi uusia ulottuvuuksia. Maapallokylä alkoi hahmottua. Mikkosen perheen ensimmäisiä jännitysohjelmia olivat suorat satelliittilähetykset maailman eri kolkista. Kuva, ääni ja liike siirtyivät mantereelta toiselle. Aika oli yhtä.
   Timo eli kuvaruudun välityksellä uusissa ympyröissä. Haaveili, uneksi ja ihastui.

   Timo asui isovanhempiensa luona. Isoisä oli rovasti ja isoäiti kirjastonhoitaja. Heiltä hän sai hyvän ja monipuolisen kasvatuksen. Sivistystä, tapoja ja tietoja.
   Isovanhempien huolenpitoa sävytti se, että Timo oli heidän Erkkinsä poika. Erkin, joka oli ollut hurmuri ja hummaaja. Kaikkea sitä, mitä sovinnaisen papin pojan ei olisi pitänyt olla 1930- ja 1940-luvulla.
   Kun Timo oli ollut viiden kuukauden ikäinen, Erkki ei enää jaksanut elää. Viisi vuotta myöhemmin Timo siirtyi lopullisesti isovanhempiensa hoitoon. Äiti jäi elämään omaa elämäänsä.
   Mäntsälässä Timon isän maine eli voimakkaana vielä viisitoista vuotta myöhemmin. Kun Timo alkoi etäisesti muistuttaa miestä, tilanne alkoi käydä ahtaaksi. Jos Timo jutteli jonkun tytön kanssa edes samalla puolen tietä, käynnistyi villi huhumylly romanssista.
   Juorut kulkeutuivat perheen korviin asioista tavallisesti perillä olevien piirien kautta niin nopeasti, että Timo saattoi joutua vastaamaan kysymyksiin jo palattuaan iltakävelyltään. Meni pitkään, ennen kuin hän itse ymmärsi, miksi erityisesti isoäidin reaktiot mahdollisiin seurustelun alkeisiin olivat lähes hysteeriset.
   Siksi Timo eli television välityksellä paljon voimakkaammin kuin monet ikätoverinsa, jotka saattoivat kulkea saatilla, ilman että puoli kylää riekkui asialla.
   Kuvaruudun äärellä saattoi ihastua ja rakastaa vapaasti. Sankareiden välityksellä saattoi toteuttaa jotain sellaista, mihin arkielämässä ei oikein ollut mahdollisuuksia.
   Televisiosta tuli Timolle myös pakotie todellisuudesta.

   Televisiokuuluttajat ovat tärkeä osa TV-yhtiöiden luomaa mielikuvaa ohjelmatoiminnastaan. Tessi ja Lenita Airisto kuuluivat erottamattomasti yhteen jo 1950-luvun lopulla, samoin tietysti Teija Sopanen ja Yleisradio.
   Myös Mainos-TV etsi pitkään omia naisen kasvojaan. Lenitan ja Teijan välissä MTV oli jäänyt hieman pronssille 1950-luvun kallistuessa lopulleen. Tosin kuulutustehtäviä hoiteli mm. Milja Luukko. Hänellä oli mitä aseista riisuvin hymy ja alle kymmenen sekunnin muisti.
   Televisio tarvitsi jo alkuaikoinaan jatkuvasti uusia kasvoja. Kuuluttajien etsintää on pidetty television johtajille itsestään kuuluvana herrasmieshuvina.
   Hannu Leminen löysi Ritva Kajaston, josta tuli Pöllön äidinkasvot. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana nuoresta tytöstä tuli Maikkarin kuuluttajien äitihahmo, oman luonnehdintansa mukaan "vanha rouva".
   1960-luvun puolivälissä yli 300 tyttöä haki kuvien, henkilötietojen ja todistusten kanssa uutta tulevaisuutta television salaperäisestä maailmasta. Kaksi heistä valittiin. Toinen oli tumma Kirsti Wallasvaara, nuori teatterikoululainen. Toinen oli vaalea, ylioppilasteatterilainen Tuire Liljeroth.
   Tuiren TV-kuuluttajauraa kesti vuoden päivät, sitten hän lähti opiskelemaan valtiotieteitä Helsingin yliopistoon. Ja noiden opiskelijoiden joukosta hän löysi myös elämänkumppaninsa. Vuodesta 1970 eteenpäin Tuire tunnettiin pitkään Timo T.A. Mikkosen rouvana.
   Samaan aikaan kun Wallasvaara ja Liljeroth aloittivat uransa kuuluttajina, kuvaruutuun ilmestyi myös kolmas uusi tulokas. Tulevaisuuden kuuluttajatar oli nimeltään Leena Rousék, omaa sukuaan Kaskela, SVUL´n entisen puheenjohtajan, sosiaalineuvos Akseli Kaskelan tytär.
   Pentti Hanski löysi kuuluttajan erään lentomatkan aikana. Lentoemäntä Maija-Leena Juntunen pääsi kahteen tyttöjen unelma-ammattiin. Ja myös televisionkatsojien kannalta Juntusen jälkimmäinen uravalinta oli positiivinen asia.
   Suunnittelupäällikkö Esko Vierikon suurin TV-saavutus lienee kuuluttajalöytö Pirjo Nuotio.
   Vuonna 1965 ei TV-kuulutustointa oikein pidetty miehen puuhana, vaikka Juhani Liedevaara yrittikin rikkoa rooliaitoja.

   Syksyllä 1960 kahdeksan oppilasta Mäntsälän yhteiskoulusta osallsitui televisiossa järjestettävään koulujen väliseen tietokilpailuun Opin puntari. Yksi oppilaista oli Timo Mikkonen.
   Lähetys tapahtui Pasilasta, Mainos-TV´n studiosta. Mutta sitä ennen tavattiin ohjelman juontaja ja vastapuolen joukkue Somerolta. Ohjelman juontaja L.T. Salmi - jota sanottiin spiikkeriksi - poltti kahvituksen aikana luultavasti askin savukkeita. Kessutteli aivan ketjussa. Taisi jännittää, vaikka tekikin ohjelmaa melkein työkseen.
   Sitten lopulta alkoi ohjelma. Lamput loivat häikäisevää valoa. Somerolaiset näyttivät yhtä vakavilta kuin mäntsäläläiset.
   Timo muisteli, että hänen tätinsä Kaarina oli esiintynyt Instrumentariumin televisiomainoksessa. Ja tällä oli ollut keltainen takki, jotta se näyttäisi valkoiselta. Timo mietti, miltä hänen valkoinen paitansa näytti televisiosta nähtynä. Ja olisi se muutenkin ollut mielenkiintoista nähdä itsensä ruudusta.
   Timo valittiin omasta joukkueestaan vastaamaan ensimmäisenä. Sydän jyskytti niin lujaa, että hän kuvitteli sen kuuluvan mikrofonien välityksellä kotikatsomoihin saakka.
   Spiikkeri Salmi näytti karttaa, missä piti sijoittaa oikeille paikoilleen Pohjanlahden ulkosatamat. Porin, Vaasan, Raahen ja Oulun satamat menivät kohdilleen. Mäntsälä sai täydet pinnat. Homma oli hoidettu. Timon olo oli helpottunut. Ensimmäinen esiintyminen televisiossa oli takanapäin.
   Jatkossa somerolaisten ilmeet kirkastuivat samassa tahdissa kuin mäntsäläläisten synkkenivät. Somero menikin parista jatkoon. Mäntsäläläiset saivat lohdutuspalkinnokseen yhteisen šakkipelin.

   4.10.1957 Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton avaruustutkijat onnistuivat saattamaan radalleen maailman ensimmäisen tekokuun, Sputnik Ykkösen. Syksyllä 1962 taivaalla oli jo Telstar -satelliitti.
   TV-satelliittien välityksellä avaruuden valloitus saatettiin miljooniin ja taas miljooniin katselupisteisiin ympäri maailmaa. Ja siinä ohessa myös ajatus siitä, mikä kansakunta oli paras. Propagandasodassa avautui avaruusrintama. Avaruusseikkailuista tuli mahtavia televisiospektaakkeleita, joihin televisionkatsojat saattoivat osallistua.
   Kanadalaisen viestintäteoreetikon Marshall McLuhanin ajatusmallit alkoivat toteutua. Uusi uljas televisioaika koitti. Kuvaruudun uudet sankarit astuivat kuvaan.
   Sankarit myös kuolivat kuvaruudussa. Suorassa lähetyksessä.

   Sinä iltana Etelä-Suomessa oli sumuista ja sateista, kuten usein marraskuussa. Dallasin kaupungissa, Texasin osavaltiossa Yhdysvalloissa, oli aurinkoinen päivä.
   Yleisradion tv-ohjelmisto tarjosi illalla puolituntisen naiskatsojille, ohjelman tulevasta olympiakaupungista Tokiosta ja visailua puolalaisittain. Sään ja uutiset. Sitten lentäisi Pöllö oksalleen ja vuorossa olisi Paavo "Piippu" Salmensuun sääruutu. Kello 21.40 pyörähtäisi käyntiin jakso tv-sarjasta Dick Powell esittää, jaksolla Viimeinen peli.
   Tesvision iltaan kuului klo 20.45 Silminnäkijä eli dokumentti terästehtaan syntymisestä Venezuelan viidakoihin. Sitten tulisivat uutiset ja niiden jälkeen ruotsinkielistä viihdettä. Niin oli aikomus.
   Timo oli käymässä pari vuotta vanhemman kaverinsa Tanskan Sepon luona, pojat istuskelivat Sepon huoneessa. Yhtäkkiä seinän takaa kuului Sepon äidin huuto: "Pojat! Radiossa sanotaan, että Amerikan presidenttiä Kennedyä on annuttu!"
   Timo ryntäsi ulos. Matkaa kotiin oli kolmisensataa metriä. Se meni pimeyden huomioon ottaen ennätysajassa. Isovanhemmat olivat television ääressä, kun Timo ryntäsi sisälle ja huusi jo portaikosta: "Kennedyä on ammuttu Dallasissa Texasissa!"
   Samalla tavalla miljoonat ihmiset ympäri maailmaa kokoontuivat radioittensa ja televisioittensa ääreen. Hyvin monet uutisen kuulijoista eivät jälkeenpäin koskaan tulisi unohtamaan tilannetta, missä he uutisen ensimmäisen kerran kuulivat. uutinen yhdisi kokonaisen sukupolven ympäri maailmaa.
   Erityisesti nuoret kokivat uutisen šokkina. Heidän maailmastaan musteni peruuttamattomasti yksi kohta.

   Pasilassa kello oli 20.55, perjantaina, 22.11.1963.
   Heikki Kahila lueskeli vielä viimeistä uutisliuskaa pöytänsä ääressä. Lähetys alkaisi yhdeksältä.
   Sitä ennen olisi kipaistava Pasilan mäkeä alas 300 metrin matka. Tykötarpeiden kanssa siihen menisi n. kolme minuuttia.
   Kahila nousi tuoliltaan. Otti juuri takkiaan selkänojalta, kun Associated Pressin (AP) kaukokirjoittimen kello kilahti.
   Heikki päätti käydä vilkaisemassa. Hän ehtisi vielä nykäistä liuskan mukaansa. Tiedä, jos siellä olisi jotain viime hetken uutisia.
   Olihan siellä. Ulkomaantoimittaja Juhani Lehtola, ohjaaja Ebba Sallapuro ja kuvaussihteeri Marjo Toivonen ryntäsivät kiljuvan Kahilan viereen.
   Liuska otettaisiin mukaan. Mutta kuka jäisi valvomaan uusien tietojen saapumista? Lähetys oli alkamassa kolmen minuutin kuluttua, kaikkien oli lähdettävä heti. Illan vuorossa ei ollut ketään ylimääräistä, jonka voisi jättää vartioon.
   No, tulihan siihen sitten uutistoimituksen siivoojakin moppeineen ja sankoineen. Ihmettelemään, mikä oli niin kiinnostavaa.
   Siivoojalle annettiin ohje katsoa silmä kovana, mitä tekstiä AP´n englanninkielisessä ja ruotsinkielisessä, sekä United Press Internationalin (UPI) ja Suomen Tietotoimiston (STT) koneista mahdollisesti oli tulossa. Harja ja ämpäri jäivät nurkkaan siltä illalta.
   Ruotsia tai englantia siivooja ei osannut, mutta ei sillä väliä ollut. Piti vain tuijottaa koneen tekstiä. Erityisen tärkeää oli huomata, jos tulisi "Kennedy - is - dead".

   Kun uutisten oli määrä alkaa, uutisjoukkue ryntäsi ovet ryskyen studioon.
   Tunnus pyörähti käyntiin. Ykkösen punainen valo syttyi.
   Studio-ohjaaja heilautti kättään. Kahila kertoi uutisen.
   Uutisstudiossa jatkui säpinä ja kaaos. Technical Operation Manager eli tuttavallisesti TOMI, Jarmo Laine, puhui puhelimeen. Oli tullut harvinaisen tärkeä puhelu. Uutisstudion siivooja soitti.
   Siivooja soperteli, kuinka "täällä kilisee ihan kamalasti. Kaikki kilisee ja raksuttaa."
   Kuolemasta ei ilmoitettu. Joka puolella luki "kauheesti ur... ur... urgent vaan..."
   Siivoojasta oli tullut avainhenkilö. Päättivät antaa hänelle apua. Yksi tiimin nuorista miehistä syöksyi ulos ja mäkeä ylös, kohti uutistoimitusta ja kaukokirjoittimia. Hänen piti tuoda seuraava erä liuskoja alas.
   Siivooja jatkoi uutispäivystystä.

   Sitten Pasilan ohjaamoväen korviin kantautui tieto Brysselin Eurovisiolinjoja pitkin. Kennedy oli kuollut.
   Tieto kulki studion komentolinjoja pitkin myös studio-ohjaajan korviin. Joka karjaisi studion hiljaisuuden keskellä täysin palkein: "Kennedy on kuollut - Kennedy on kuollut!" Uutisankkurin mikrofonin mittarin osoitin paiskautui seinän takana punaiselle.
   Kahila säpsähti. Hän tiesi, ettei voisi sanoa mitään varmistamatta tietoa. Tulisiko varmistus?
   Ohjaamon pöydällä seisova Laine soitti arvoon arvaamattomaan nousseelle siivoojalle.
   Vahvistus tuli heti. AP´n keukokirjoittimen liuskalle olivat kellon kilkatuksen myötä ilmestyneet sanat "Kennedy is dead".
   
   Lukiessaan uutista Kahila ei voinut mitään sille, että hänen äänensä petti.
   Uutislähetys päättyi sekasortoisen tilanteen vallitessa.
   Kuvaruutuun ilmestyi MTV´n Pöllö.

   Mainos-TV maksoi yli puolet keräämistään rahoista Yleisradiolle vuokrana käytetystä televisioajasta. Sille suunnitellun lähetyksen muuttaminen oli rahanarvoinen asia.
   Ylen edustajat vaativat Pasilassa Mainos-TV´ta vaihtamaan ohjelmistoaan paremmin kyseiseen iltaan sopivaksi. Sääruutu oli OK. Dick Powell ei ollut. Lopulta ylimmän johtajan, Pentti Hanskin, pää saatiin kääntymään.
   
   Sitten ajassa hieman eteenpäin. Tesvision kuuluisan Ratakadun studio oli tupaten täynnä väkeä. Paikalla oli koko studion henkilökunta sekä lähes kaikki yhtiön palveluksessa vuoden 1964 lopulla olleet henkilöt.
   Yhtiön päätöshetki televisioitiin suorana lähetyksenä. Oy Yleisradio Ab´n lakimies Eero Vallila puhui kauniin sanakääntein siitä, kuinka yksi television aikakausi oli nyt kääntynyt uuteen vaiheeseen. Tesvision pioneerivuodet olivat ohi. oli päätetty siirtyä uuteen aikakauteen ja aloittaa todella monipuolinen ja tehokas ohjelmatarjonta kahdella kanavalla.
   Tämä koituisi niin tekijöiden kuin katsojienkin hyväksi. Tesvision myynti olisi onnen kauppa kaikille osapuolille.
   Ohjelmapäällikkö Karl Ehder kuunteli puhujaa sekavin tuntein, mutta päätti pitää tuntemuksensa omana tietonaan. Lähes seitsemän vuotta televisio-ohjaajana oloivat opettaneet, että sielunliikkeet paljastuvat yllättävän herkästi kuvaruudun välityksellä.
   Vallilan puhe loppui. Ehder kiitti, sanoi katsojille hyvästit.
   Ykköskameran lamppu sammui. Seurasi täydellinen hiljaisuus. Tesvisio oli historiaa.

   Kesällä 1967 Timo T.A. pääsi Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Opiskelu merkitsi elämänmuutosta. Uusi vapaus vaati omat kokeilunsa ja toivioretkensä. TV alkoi vahvemmin kiinnostaa vasta talvella 1968. Maailman meno ja yhteiskunnan kehitys olivat saamassa ristiriitaisen otteen ensimmäisen vuoden valtiotieteen ylioppilaan ajatuksista ja kannanotosita.
   Timo T.A. alkoi miettiä kuumeisesti aiheita televisio-ohjelmaksi. Sellaiseksi hän koki suomalaisten opiskelijoiden tiedot omasta maastaan. Hän alkoi kierrellä alan virastoissa ja yrityksissä tumma puku yllä myymässä ideaansa.
   Timo T.A. ajautui mukaan Kokoomuksen nuorten politiikan tekoon Helsingissä huomatakseen, että konservatismi ja uudistusajattelu eivät menneet yksiin. Hän oli perinyt näkemyksen kommunismista vaarana, jota piti vastustaa. Mutta hän ei pystynyt luottamaan Kokoomuksen kykyihin.
   Sitten mustavalkoinen maailma mureni pala palalta. Mutta periaatteesta piti olla eri mieltä kuin partaradikaalit.
   No, käteen jäi jotain positiivistakin. Timo T.A. sai Mainos-TV´n Asiaohjelmajaoksen päällikkö Matti Kohvan kiinnostumaan ideastaan. Ohjelma Operaatio Suomi maailmakartalle esitettiin toisena helluntaipäivänä 3.6.1968. Sen ohjasi Peter Finnilä, Timo T.A.´n hyvä työtoveri tulevina vuosina.
   Nimi Timo T.A. Mikkonen jäi ilmeisesti Asiaohjelmien jaoksen päällikön mieleen.

   Timo T.A. hakeutui kesätoimittajaksi Kokoomuksen Uusi Suomi -lehteen. Kesällä 1968 ammuttiin toinen Kennedy, Robert. Timo T.A. kirjoitti aiheesta tunteikkaan jutun, joka päätyi toimitussihteerin roskakoriin.
   Timo T.A. oli toimituksessa, kun televisio näytti Robert Kennedyn hautajaisjunan etenemistä. Oli siinä muitakin toimittajia. Katselivat sivusilmällä. Samalla kun polttelivat tupakkia. Yksi naistoimittaja tokaisi, että "tällaisia juttuja vaan lisää, niin ei ole juttupulaa lehdessä". Timo T.A.´n mielestä huomautus ei oikein sopinut tunnelmaan.

   Timo T.A. halusi vielä jonain päivänä purkaa tunteensa ja tuntemuksensa vuosikymmenen vaiheista. Television kautta taivaalle ja ihmisten mieliin. Hän halusi sanoa viimeisen sanan kyynikoille. He olivat väärässä.
   Kesän 1968 lopulla Timo T.A. jätti toimittajan tehtävät ja siirtyi Kansalliset Ylioppilaat ry´n toiminnanjohtajaksi. Ja tammikuussa 1969 hän sai tarpeekseen koko kykypuolueessa toimimisesta. Yhdistyksen tärkeimmäksi poliittiseksi ongelmaksi oli muodostunut se, tilataanko viikonloppuseminaariin yksi vai kaksi koria kaljaa. Timo T.A. käveli ulos kokouksesta ja saman tien kokopäivätyöstä.  Hän päätti lukea itsensä valmiiksi vuodessa. (Sittemminhän Timo T.A. löysi Keskustan ja oli ehdokkaanamme vuoden 1999 eduskuntavaaleissa.)

   Timo T.A.´n laudatur-työn aiheeksi tuli "Kuuban ohjuskriisi ja presidentti John F. Kennedyn toiminta." Ja koska aiheessa oli ilmeiset televisiodokumentin ainekset, Timo T.A. soitti keväällä jaospäällikkö Matti Kohvalle Mainos-Televisioon.
   Kohva hyväksyi idean. Timo T.A.´lla oli tunne, että tuo oli tuskin viimeinen kerta yhteistyössä Pöllölaakson kanssa.
   Tammikuussa 1970 sitten alkoi Timo T.A.´n ideoima ohjelmasarja Kriisi '60. Jossa Timo T.A. Mikkonen esiintyi jo omilla kasvoillaan.

   Timo T.A. nostaa esiin muutamia tv-ohjelmia eri ajanjaksoilta. Eräs kirjassa kuvatuista 1960-luvun legendoista oli Jatkoaika.
   1960-luvun lopulla piti uskaltaa sanoa ruma sana niin kuin se on. Kaikki arvot haluttiin kääntää päälaelleen. Oliko se sitten onnistunut ja tarpeellinen toimenpide, se oli sivuseikka.
   Jatkoaika oli illan viimeinen ohjelma. Viikonloppuna, jolloin estot muutenkin hieman hellittivät.
   Jatkoaika rakentui keskustelulle. Sen huikeimmat hetket olivat itse asiassa suunnittelematonta suunsoittoa.
   Tekijöinä mm. Hannu Taanila ja Lenita Airisto. Vieraina esim. Taabe Slioor ja Terho Pursiainen.
   Oliver Hawk alias Olavi Hakasalo oli kummajainen, jonka hypnoottiset kyvyt jäivät vuosiksi vaivaamaan heikkohermoisimpia katsojia. Kreivi Pertti Ylermi Lindgrenistä tuli Suomen rakastettavin huijari.
   Lenita Airisto kehitti itselleen kyvyn keksiä yksinkertaisia kysymyksiä vaikeista asioista. Tentattava joutui vastaamaankin yksinkertaisesti.
   Hannu Taanila, Aarre Elo ja kumppanit yrittivät keksiä fiksuja kysymyksiä monimutkaisista asioista. Ja onnistuivat ajoittain saamaan joukon vaikeita vastauksia.
   Jatkoaikaa Timo T.A. luonnehtii vapaasti kelluvaksi yhteiskunnalliseksi ohjelmaksi. Se ei ollut mitään oikein tosissaan. Mutta sellaisena se oli yleisön rakastama ja vihaama.

   Alkuvuonna 1971 Mainos-TV´n toimirakennuksen kolmannen kerroksen suuressa neuvotteluhuoneessa kokoontui tavallista suurempi ohjelmatekijöiden ja päättäjien joukko. Suunnitelmissa oli, että MTV alkaisi lähettää viikottaista omatuotantoista ohjelmaa 23.8. lähtien, tiistai-iltaisin klo 18.15 - 19.15. Vuonna 1971 moinen ajatus oli uusi ja uhkarohkea.
   Pitkän pöydän keskivaiheilla istui hiljaisena myös 23-vuotias valtiotieteen maisteri Mikkonen. Jonka näkyvimmät sulat hatussa olivat tuohon mennessä kansainvälistä politiikkaa käsitelleet dokumenttisarjat Kriisi '60 ja Sanojen takana. Ja oli Timo T.A. vetänyt myös joka toinen viikko suorana lähetettävää Viime tingassa -ajankohtaisohjelmaa - hymyillen ja jopa nauraen, siistin, fiksun ja hyväkäytöksisen nuoren miehen tyylillä.
   Juuri noita piirteitä peräänkuulutettiin siinä vaiheessa, kun kokousaika alkoi loppua ja ratkaisu piti löytyä.

   Entinen radiotoimittaja, perheohjelmien tuotantolinjalle siirtynyt Hilkka Vitikka alkoi ihmetellä, miksi kaiken aikaa pyöriteltiin nimiä huoneen ulkopuolelta. Jos vaikka annettaisiin juontajan tehtävät Timo T.A:´lle?
   Seurasi monenlaista mutinaa. Osa kannatti varauksellisemmin, osa varauksettomammin. Heikki Hietamies mietti, kuinka asiamies-Mikkonen selviäisi tehtävästä ja muodonmuutoksesta. Mutta ei hänellekään parempaa vaihtoehtoa tullut mieleen.
   Mikkonen lupautui tehtävään. Innostuneena.
   Edessä oli uhkapeli ainoana vaihtoehtona nousu kansakunnan kaapin päälle. Kuvaruudun kuninkuutta tavoitettaessa vaatimattomuus ei saanut pahemmin kaunistaa.
   Eikä se sitä tehnytkään.

   Timo T.A. halusi, että ohjelmasarjasta muodostettaisiin oma itsenäinen tuotantoyksikkö, joka alistettaisiin ohjelmapäällikölle. Tuotantopäällikkö Jouko Castrénin tuella hän sai tahtonsa läpi. Uusi keskusteluviihde, talk show, muodosti epävirallisen uuden ohjelmatuotantoyksikön MTV´n ohjelmaosastolla. Toimittaja Mikkonen oli vastuussa ohjelman tekemisestä. Ja toimistopäällikkö Tauno Äijälä oli vastuussa sekä toimittaja Mikkosesta että ohjelmasta. Kuten myöhemmin jokusen kerran tuli huomaamaan.
   Sitten piti valita ohjelmalle nimi. M-show siitä tuli. M niin kuin Mainos-TV. Mutta Mikkoseen useimmat nimen yhdistivät. Mitä Timo T.A. ei pistänyt pahakseen.

   Timo T.A. käväisi Lontoossa tutustumassa englantilaisen television toimintatapohin. Palatessaan kotimaahan hän oli valmis markkinoimaan ajatusta uudesta ohjelmatyypistä, missä keskustellaan rennosti studioyleisön edessä, hekotellaan välillä, kuunnellaan artistivierasta. Ja jossa Isäntä on yhtä suuri tähti kuin kuka tahansa vieraista.
   Vähintään yhtä suuri tähti.

   TV-ohjelman tekeminen lähtee hyvin usein siitä olettamuksesta, että vastaanottaja haluaa sitä, mitä lähettäjä haluaa antaa. Jos ohjelma jättää katsojan kylmäksi, ei perille mene mitään. Torjunta pitää lopusta huolen. Ohjelma unohtuu.
   Timo T.A.´n M-show ei unohtunut.
   Viileän välineen kuuma viesti kiehutti tunteita heti ensimmäisestä lähetyksestä alkaen.

   M-show´n ensi-iltavieraina olivat legendaarinen urheiluselostaja Pekka Tiilikainen ja artistivieraana Jukka Kuoppamäki. Studioyleisö oli pyydetty paikalle lehti-ilmoittelulla ja myös kuvaruudun välityksellä. Vuonna 1971 moinen houkutus puri niin hyvin, että täysin vapaaehtoisesti ja päiväsaikohinkin studioille saapui taputtamaan jopa lähes kaksisataa henkeä kerrallaan. Omasta vapaasta tahdostaan ja omalla kustannuksellaan.
   Otetaan tähän kohtaan tietokilpailukysymys: Mikä oli legendaarisen M-shown ensimmäisen vieraan ensimmäinen repliikki, yleisön vielä taputtaessa?
   No, sehän oli paljon puhuva "Kippis!"
   M-show´n ensimmäinen jakso sai jopa alkujaan epäilevän oloisen Hietamiehen toteamaan: "Kyllä se toimii..."

   Vuoden 1972 alussa alkoi myös kerran kuussa lauantaisin pidempi versio M-show´sta. Suosittu Lauantai-ilta MTV:ssä oli päättynyt keväällä. Hietamies oli tarjonnut ohjelma-aikaa Timo T.A.´lle.
   Timo T.A. tiesi, että tv-tähdeksi pienellä t´llä voi tulla tiistai-iltojen haastatteluohjelmilla. Mutta supertähdeksi oli vain yksi kaita polku.
   Tie kansakunnan kaapin päälle kulki lauantain myöhäisiltojen kautta.
   Timo T.A. halusi kokeilla. Sitten hänkin tietäisi, miltä suosio tuntuu.

   26.10.1971 M-show´n artistivieras oli Kristiina Hautala. Hän aiheutti ongelman kappalevalinnallaan. Joka oli duetto musikaalista Oliver. Duetto, vaikka oli ainoa artistivieras.
   No, Timo T.A. päätti pelastaa tilanteen. Totesi, että hän voi olla se toinen ääni. Ehdotus aiheutti hämmennystä.
   Ulkomailla show-isännät kyllä lauloivat. Kuten Danny Kaye ja Andy Williams.
   Rauno Lehtinen antoi sivustatukea. Ja niin Timo T.A. pääsi esittämään dueton Kristiinan kanssa.
   Haastateltava vieras oli Kari Suomalainen. Ohjelmalla oli miljoonayleisö, ensimmästä kertaa. Hieno hetki aloittaa julkinen laulajan ura.
   Lupsakka jutustelu Suomalaisen kanssa lienee lämmitellyt katsojat herkiksi. Ja Suomalaisen lurittelunpoikaset fagotilla. Sitten Kristiinan ja Timo T.A.´n duetto.
   Timo T.A. lauloi käsi kädessä Kristiinan kanssa. Katsoi duettopariaan suoraan silmiin. Tunteella ja tosissaan kuten kunnon amatööri. Hän esitti sitä mitä piti, ihastunutta vastapeluria.
   Päähänpisto, esitys ex tempore. Siitä lähti uusi vakinumero ohjelmaan.
   Poiki useita lauluja televisiossa. Levytyksen. Ja päänsärkyjä.
   Käännöksiä elämässä. Käännöksiä, joihin Timo T.A. ei osannut varautua.
   Kameroiden edessä tulkittua teinirakkautta. Pakoretkiä julkisuuden paineista ja superkateuden keskeltä. Soolojen ja duettojen maailmaan.
   Tähtien väliin ja tähtisilmien rinnalle.
   Ja mikä laulaen tuli, se viheltäen meni.

   Ehkä mieliinpainuvin duetto oli Pirkko Mannolan kanssa. Duetto iskelmästä Luonas vielä hiukan viipyisin. Oli ollut 1960-luvun alussa Mannolan suuri saksalaishitti.
   Timo T.A. oli saanut idean, että Mannolan oma rakas Åke Lindman tekisi kappaleen loppuessa cameo-esiintymisen. Tulisi, kasvoillaan tehokkain mahdollinen konnan ilme (konnan roolejahan Lindman teki elokuvissa useita), hakemaan omansa pois, pois vieraan miehen sylistä.
   Kappale on melkoinen lemmenluritus. Ja Timo T.A. eläytyi. Katsoi Pirkkoa syvälle silmiin. Intensiivisesti. Huulten ollessa lähellä Pirkon huulia.
   Ulkomaailmahan siinä unohtui. Unohtui myös, mitä oli sopinut Lindmanin kanssa.
   Kun Timo T.A. yhtäkkiä kuuli Lindmanin ärjäisyn "Pirkko, tules jo kotiin!" hän säikähti aidosti. Tuskin kenellekään ohjelman nähneistä jäi epäselväksi, että Timo T.A. ei säikähdystään näytellyt.
   Muiden ohella myös ohjaaja Peter Finnilällä ja kuvaussihteeri Arja-Leena Haravalla oli hauskaa.
   Kotona Tuire sai aloittaa pitkän ymmärtämisen kauden. Sinänsä, koulun ja ylioppilasteatterin esiintymislavoja kolunneena, hän kyllä pystyikin ymmärtämään.

   Mannola esiintyi muutamankin kerran M-show´ssa. Hän poseerasi Timo T.A.´n kanssa Uusi maailma -lehden kannessa. Tyylillä, joka olisi saanut Armin ja Dannyn tuntumaan suorastaan puujumalilta.
   Timo T.A. ja Pirkko kävivät ahkerasti sovittelemassa kuvausvaatteita Helsingin asusteliikkeissä. Kaupungilla alkoi kiertää huhuja Pirkosta ja Timo T.A.´sta.
   Asiallisena lehtenä Uusi maailma kumosi otsikkohuhun jo ingressissä, mutta kyllä se huhun levitys lehteä myi. "Mitä yhteistä on Timo T.A.:lla ja Pirkolla?"
   No, olihan mm. ohjelma, missä Pirkko oli vakiovieraana keväällä 1972. Eikä oikeastaan muuta.

   Muidenkin tyttöjen kanssa Timo T.A. piti tapanaan laulaa duettoja. Ja sitten eräässä vaiheessa M-shown näyttämölle astui punatukkainen ja ammattimaisen tulinen Tamara Lund.
   Tamara ja Timo T.A. treenasivat yhdessä kappaletta Pienessä espanjalaisessa kaupungissa. Siihen kuului myös tanssiosa, jonka Tamara määrätietoisesti harjoitutti.
   Lähinnä puujalkavalssaajana tunnettu Timo T.A. Mikkonen oppi kuin oppikin tarvittavat 16 askelta. Noin suunnilleen.
   Tamaran ja Timo T.A.´n tiet eivät eronneet aivan heti show´n jälkeen. Aviopari Aatos Tapala ja Tamara olivat miettineet kesäkiertuetta Tamaralle ja Timo T.A.´lle.
   Oopperatähti Lund ja televisiotähti Mikkonen.
   Kaikesta innostuksestaan huolimatta Aatos ei saanut oikein myytyä kiertuetta etukäteen. Timo T.A. alkoi tuntea hintansa. Ei tulisi kiertueelle ihan ilmaiseksi.
   Alettiin miettiä uutta tähtikolmikkoa. Lund - Tapala - Mikkonen. Lopulta koko yritelmä kuivui kokoon.

   Kyllähän Timo T.A. silti kesällä keikoillekin ehti. Ja sitten syksyllä jatkoi jälleen M-show´ssa laulajanakin.
   Lauloi ulos omia tunteitaan, joita ei ennen ollut kehdannut paljastaa, nuoruuttaan, jota ei eräiltä osin koskaan ollut.
   Sitten sitä itsensä purkamista katsoi äkkiä kerrallaan valtava määrä ihmisiä. Timo T.A. ei pidä ihmeenä, että jossain vaiheessa alkoi heikottaa.
   Kuten artistit yleensä, myös Timo T.A. valitsi ohjelmistonsa oman tyylinsä mukaan. Omaksi jutukseen Timo T.A. mainitsee haikean romanttiset iskelmät, usein vuosikymmenen takaa.
   Olihan taustalla myös ajatus kaiken myymisestä kansan karttuisan käden äärellä. Mutta myös se tosiseikka, että laulaja itsekin viihtyi roolissaan.
   Se tarjosi pakotien arkipäivän usein julman kovasta todellisuudesta Onnen maahan, hetken huumaan. Arvostelu talon sisällä ja ulkona julkisuudessa viilsi avohaavan toisensa jälkeen. Ja se kipu oli todellisempaa kuin Timo T.A. halusi kenellekään myöntää.

   Kansainvälisesti suurin tähti, joka vieraili M-show´ssa oli kiistatta Danny Kaye. Puolanjuutalaista syntyperää ollut David Daniel Kaminsky oli käynyt Suomessa aiemmin 1950-luvulla. Vuonna 1971 hän oli tulossa Suomeen jälleen, UNICEF-järjestön lähettiläänä.
   Danny Kaye, 58-vuotias väsynyt ja kyllästynyt maailmankiertäjä. Veti samaa show´ta maasta toiseen. Nauratti ja puistatti isäntiään odottamattomilla tempuillaan ja omaperäisellä pukeutumisellaan. Valkoiset sukat, ilman muuta, ja nilkkaremmikengät, kelillä kuin kelillä. Epälukuinen määrä paitoja, puseroita ja kaulaliinoja samanaikaisesti.
   Timo T.A. oli nuorempana katsonut Danny Kaye -show´ta. Oli muodostunut kuva syvällisiä ajattelevasta koomikosta, jolla oli kultainen sydän.
   Suomeen odotettiin vähintään valtiomiestasoista, supersympaattista tähteä, joka jaksoi tulla aivan Suomeen saakka. Vaikka oli jo loppusyksy ja pimeää.

   Danny Kaye oli suuri tähti. Suurilla tähdillä oli joskus omat oikkunsa. Esim. aikataulujen suhteen.
   Tähden vierailuaikataulu muuttui turhan viime tingassa. Aikaa nauhoituksesta ohjelman esittämiseen ei jäänyt kovin paljon.
   Kun nauhoituksen alkuun oli aikaa tunti ja kolme varttia, alettiin virittää kameroita ja mikrofoneja. Ja kantaa studioon tuoleja, matto, pöytä, pari seinäpanelia. Siinä henkilökunta löi korville kaikkia mahdollisia ammattiyhdistyssääntöjä.
   Valot oli juuri ja juuri ehditty laskea katosta, kun valotarkkailija totesi M-studion parvekkeelta: "Kaye on muuten tullut". Studioyleisö ei ollut vielä saapunut.
   Kun Timo T.A. ehti M-studion kaksoisovien läpi kahvilakerroksen käytävään, vieras oli jo portaiden alapäässä.
   Kayen päässä oli vaalean harmaa hellehattu ja yllä keinokarvakauluksinen harmaa takki. Ja jalassa merkillisen näköiset nilkkanyörikengät.
   Kaye tervehti eleettömästi. Timo T.A. ohjasi hänet pukuhuoneeseen. Se siitä vielä olisi puuttunut, että Kaye olisi kipittänyt studioon kesken kaiken valmistelun.
   Kaye ja tämän seurue saivat pukuhuoneeseen kahvia ja Jaffaa. Timo T.A. kävi koreografiaa läpi vieraansa kanssa. Studiossa samaan aikaan yleisö valui paikoilleen. Show saattoi alkaa.
   Timo T.A. oli teroittanut yleisölle neljää asiaa: taputtakaa, älkää katsoko monitoreihin, laulakaa, viihtykää. Kaiken piti olla kunnossa. Timo T.A. asteli studion valoihin. Taputukset kaikuivat. Timo T.A. toivotti illan vieraan tervetulleeksi.
   Oli Illan Tähden sisääntulon vuoro.

   Danny Kaye lähti astelemaan käytävää kohti parrasvaloja. Sitten hän pysähtyi. Jäi käytävän puoleen väliin. Pimeään. Halasi vanhempaa rouvaa. Halasi uudelleen. Sai pusun poskelle. Halasi uudelleen.
   Taputusten edelleen jatkuessa Kaye käveli Timo T.A.´n luokse, ja kättelikin tämän siinä sivussa. Ja kysyi, oliko yleisön joukossa aina samanlaisia rouvia mukana. Olihan niitä.
   Kaye aloitti jutustelun äsken halaamansa rouvan kanssa. Kysyi, halusiko tämä mennä naimisiin hänen kanssaan. Sai kuulla, että rouva oli leski. Ehdotti, että menisivät naimisiin saman tien. Show´n ehtisi seuraavallakin viikolla.
   Sitten Kaye jutusteli Timo T.A.´n kanssa. Ohjelman ensimmäiset viisi minuuttia olivat harmitonta huulenheittoa puolin ja toisin. Kaikki sujui siihen saakka ihan sutjakasti. Ja show´n jälkeen halattua rouvaakin haastateltiin seuraavan viikon lehtiin. Hänestäkin tuli julkkis.
   Timo T.A. teki pari kämmiä. Ensimmäinen oli etukäteen suunniteltu hauskaksi tarkoitettu repliikki, missä Timo T.A. ihmetteli syvästi, että Kaye oli oikeasti paikan päällä, että näky ei ollutkaan unta.
   Ei mennyt oikein perille. Eikä naurattanut.
   No, sitten keskusteltiin puolisen tuntia UNICEF-järjestöstä ja Kayen toiminnasta siinä. Varsin perusteellinen selvitys maailman lasten hädästä.
   Kaye alkoi parodioida lääkäriä haastattelutilanteessa. Timo T.A. meni mukaan. Sanoi Kayelle "te näyttelijänä", vaikka tiesi hyvin sanojen "doctor" ja "actor" oleellisen eron. Se oli kämmi numero kaksi.
   Isännän lievä tai vähemmän lievä halventaminen oli Kayen tapa ohjelmasta ja maasta toiseen. Hän rakensi komiikkansa vastapuolen esiintymiselle. Muutama viikko myöhemmin, kun Kaye vieraili Yhdysvalloissa Dick Cavett Show´ssa, hän toisti kaikki samat temput. Saaden Cavettin närkästymään pahanpäiväisesti.
   Timo T.A. alkoi tuntea olonsa täysin ulkopuoliseksi. Energiavarastot olivat hupenemassa. Myöhään venyneet valmisteluillat ja iltapäivän lavastusoperaatiot alkoivat väsyttää.
   Loppukiri oli edessä. Timo T.A. pyysi - etukäteen varottamatta - Kayea laulamaan ja laulattamaan Piippolan vaaria.
   Merkki säestäjä Raimo Roihalle. Intro. Kaye oli pakotettu mukaan. Viimeinen syöttö meni läpi.
   Toimistopäällikkö Äijälä oli vaatinut, että jokaisessa ohjelmassa oli haastateltavan lisäksi myös solistivieras. Timo T.A. ei ollut suostunut. Joku laulamassa ohjelmassa, missä Danny Kaye oli Ainoana Tähtenä paikalla? Juu ei.
   Sitä paitsi Vieras oli pätevä laulaja itsekin. Siinä enää lisäapua edes tarvittu.
   Ohjelman nauhoitus päättyi. Vieraskirjaan kirjoitettiin tervehdys. Kaye ja Timo T.A. kehottivat ostamaan UNICEF-joulukortteja. Tuosta kohdasta koostettiin myöhemmin joulukuussa esitetty televisiomainos.

   Tekijät olivat sitä mieltä, että homma onnistui. Lopputulos olisi ehkä voinut olla ihan hyväkin. Mutta editointivaiheessa arvostelukyky ei ollut ihan kohdillaan. Timo T.A. oli televisiominuuteilla mitattuna esillä enemmän kuin Kaye. Kun kaveri oli aiemmin muutenkin ollut melkoisessa nousukiidossa urallaan, yleisö halusi tipauttaa hänet maan pinnalle.
   Julkinen mestaus alkoi. Timo T.A. käsitti, että olisi pitänyt olla varovaisempi. Hän ei ollut osannut suojautua silloin kun olisi pitänyt.
   Tuli pilakuvia. Pakinoita. Ravintolasketsejä. Otsikoita. Arvosteluja. Ulkomaalaisihailua kritiikittä ja kritiikitöntä vahingoniloa.
   MTV´n ohjelmajohto pysyi vaiti. Eivät toimittaja Mikkosen munaukset heille kuuluneet.
   Ei siinä auttanut muu kuin yrittää kovettaa mielensä ja nahkansa. Ettei olisi sattunut niin paljon.

   No, seuraavana vuonna Kaye oli jälleen tulossa Suomeen. Jä myös M-show´n vieraaksi.
   Ohjelman käsikirjoitukseen otettiin mukaan tiernapoika-teema. Lapsikuoro Tapiolalaiset, suuri orkesteri ja Tiernapojat olisivat paikalla.
   Kaye saapui 1.12.1972. Ennakkotiedot olivat kertoneet, että artisti oli hieman flunssainen.
   Se ei kuulemma tiennyt hyvää.

   Kaye saapui studioon. Oli flunssaisen ja huonotuulisen tuntuinen heti kättelyssä. Vain vaivoin Timo T.A. sai Vieraan suostumaan tapaamaan Tiernapojat. Kaye itse olisi halunnut vain keskustella vakavasti Isännän kanssa kameroiden edessä.
   Ohjelman alkuosan numerot ja juonnot ilman Kayea oli nauhoitettu jo aamulla.
   Danny Kaye tuli lavasteiden takaa esiin. Kohtasi oululaisen tiernapoikaryhmän. Eikä saanut heihin oikein minkäänlaista kontaktia. Poikaparat menivät ihan kipsiin.
   Kaye alkoi kummastella poikien kielitaitoa. Keskustelu meni entistä enemmän puihin.
   Pojat kuitenkin ymmärsivät varsin hyvin, mitä Vieras sanoi. Kymmenvuotiaat alkoivat olla itkun partaalla.
   Kaye suuttui. Hän ei kyennyt hallitsemaan tilannetta, jonka hoitamisessa hän oli periaatteessa maailmankuulu. Yhteys lapsiin vaikka kielimuurin yli!
   Show´ssa oli hetken täydellinen katko.
   Timo T.A. istuutui Kayen viereen. Kayen ja lasten juttelu päättyi lopulta siihen, että asia tuli selväksi.
   Maailman lasten puolestahan siinä häärättiin.
   Kaye pakotti kasvoilleen sen tavanomaisen show´n lopetushymynsä: "Kiitos yleisölle, esiintyjille ja ohjelman tekijöille. Toivottavasti tapaamme pian uudelleen. Jumalan siunausta kaikille. Mennään kotiin. Meidän on lähdettävä keräämään rahaa."
   Lopulta Kaye poistui studiokatsomon välistä. Heilautti kättään vaivihkaa. Sama vanhempi leskirouva, jota hän oli halannut vuotta aiemmin, yritti huiskuttaa niin, että Kaye olisi huomannut. Joka vain katsoi poskilihakset jäykkinä tiukasti eteensä ja käveli kalustovajan ovelle.
   Timo T.A. juoksi tietysti perään. Se vielä puuttuisi, että kaiken jälkeen Kaye eksyisi talon sokkeloihin. Maailmantähti jäisi haahuilemaan suomalaisen studiotalon hämärille käytäville.
   Timo T.A. tavoitti Kayen ajoissa, ennen kuin tämä ehti kadota pimeyteen. Alkoi lyhyt sananvaihto.
   Kaye tiesi epäonnistuneensa. Suurelta osin omasta syystään. Joskus kävi niinkin. Timo T.A. ilmoitti, että UNICEFin kortinmyyntikampanjan vuoksi hän koostaisi ohjelman sellaiseen muotoon, ettei Kayen luimistelu paistaisi läpi. Lasten asian vuoksihan Kaye oli Suomeen tullut.
   Kun Kaye oli saatu turvallisesti lähtemään, Timo T.A. huomasi, että studiossa oli kuorolavasteiden keskellä lammikko. Joku pikkupojista oli ilmeisesti säikähtänyt pahemman kerran.
   Kun ohjelma esitettiin, joissakin julkaisuissa vihjaistiin, että studiossa oli tapahtunut jotain. Mutta kukaan ei oikein osannut kertoa tarkalleen, mitä.
   Kayen taustajoukot antoivat sittemmin palautetta Timo T.A.´lle. Myönteistä sellaista. Oli selvitynyt kunnialla suhteellisen haasteellisissa olosuhteissa.

   M-show sai jonkin sortin kilpailijan Yleisradion puolelta vuonna 1972. Tuottivat ruutuun asiaa ja viihdettä yhdistelleen ohjelman Olipa päivä, joka tuli kolmesti viikossa.
   Ohjelmaa juontamaan haluttiin mies-nais-pari. Niitä pareja tuli sitten kaksi. Vähemmän muistettu pari olivat Helmi Neva ja Alpo Halinen. Ja sen toisen muodostivat Mirja Pyykkö ja Raimo Lintuniemi.
   Lintuniemi vaikutti aluksi olevan loistava pari Pyykölle. Omintakeisella huumorillaan kuoliaaksi naurattava klassisen viihteen tuntija. Siis siviilissä.
   Kun kamera käynnistyi, Lintuniemen puhekone sammui. Ja mitä pidemmälle ohjelma eteni syksyn aikana, sitä hiljaisemmaksi Lintuniemi kävi. Jos jostain puhetyöläisestä tuntuu, että jonkun kerran tuli juontotehtävissä osallistuttua turhan vaisusti, kannattaa ajatella, että niissäkin hommissa kaikki on niiiin suhteellista. Nimittäin, Lintuniemi oli omalla tavallaan niissä hommissa legenda.
   Siinä kaikista legendaarisimmassa Olipa päivä -jaksossa oli studiossa viisikymmentäyksi vierasta puhumassa tulevia maanteiden nopeusrajoituksia vastaan, sekä Pyykkö ja Lintuniemi. Pyykkö sai kaamean puhetulvan, ja vieraiden joukossa ollut varatuomari Veikko Pajunen oli toinen äänekäs. Muut viisikymmentä kutsuttua istuivat mykistyneinä katsoen epäuskoisesti kahta kovaäänistä tapausta. Lintuniemi istui koukussa ja tuppisuuna koko viidenkymmenen minuutin lähetyksen ajan.
   Seuraavana päivänä Lintuniemi sai soiton tuttavaltaan, joka oikeasti myötätuntoisesti, ilman pilkkaa ja ironiaa, kysyi, eikö siellä missään olisi jotain naulaa, mihin Lintuniemi voisi ripustaa sen mikrofonin välillä ja käydä vaikka kahvilla. Sitten lopuksi voisi tulla taas sanomaan hyvää yötä.

  Kun Timo T.A.´sta tuli suuri tähti, mukana tuli myös ikäviä lieveilmiötä. kuten puhelinsoittoja tuntemattomilta.
   Soitot saattoi jakaa kolmeen ryhmään. Oli myönteisiä, kohteliaita kannustussoittoja, joita yleensä tarjottiin jonkin nimellisen ohjelmaidean turvin. Ihan suoraan kehuttiin harvoin.
   Oli haukkumisia. Nuo soittajat olivat useimmin miespuolisia. Ja humalaisia.
   Jotkut halusivat tuomaria vedonlyönteihin. Usein aamuyön tunteina.
   Oma lukunsa oli eräs innokas ihailija, joka väitti olevansa Timo T.A.´n oikea vaimo ja heidän yhteisten lastensa äiti.

   Tammikuussa 1975 Timo T.A. pääsi ulkomaille. MTV halusi osoittaa, että se kykenee työskentelemään ulkomailla ja ulkomaailaisten kanssa. Siitä syntyi Timo T.A.´n toimittama U.S. Media.
   Mielenkiintoista työtähän se oli, koko sarjan tekeminen. Mutta yksi tapaus oli ylitse muiden.

   Timo T.A. sai vihjeen, minkä mukaan kannattaisi ottaa yhteyttä United Press Internationalin filmiarkistoon New Yorkissa. Yhtiöllä olisi hallussaan kopioita Orville Nix -nimisen miehen ottamasta kaitafilmistä. Filmille olisi tallentunut John F. Kennedyn murha. Ja jotain siihen liittyvää, mikä olisi varsin mielenkiintoista.
   Timo T.A. meni pyytämään filmiä nähtäväksi. Ja sai nähdä filmin.
   Presidentin auto eteni. Sitten jotain välähti vaalean hahmon vieressä kiviaidan takana. Pysäytys. Kyllä, välähti. Aivan kuvan ylälaidassa oli selvästi nähtävissä farmariauton vieressä hahmo, joka oli kuin tähtäysasennossa.
   Yhdessä ruudussa näkyi vaalea läikkä, kuin aseen suuliekki. Seuraavissa ruuduissa Kennedyn ruumis paiskautui rajusti taaksepäin.
   Kun Kennedyn auto oli ajanut pois kuvasta, taustalla näkyi, kuinka äskeinen tähtääjä meni nopeasti autoon sisälle. Auto pujotteli pois aidan ja aukion taakse.
   Arkistovirkailija oli eniten ymmällään. Ihmetteli, voiko tuo olla totta.
   Sitten käytävältä kuului nopeita askelia ja ovi tempaistiin auki. Katseluaika oli päättynyt. Filmit jäivät huoneeseen. Eivät olleet myytävänä. Syytä ei ilmoitettu.
   Kun Timo T.A. myöhemmin kysyi, josko filmi olisi kuitenkin saatavissa, ilmoitettiin, että on se. Mutta filmiä ei tullut. Lopulta tuli tieto, ettei Timo T.A.´n mainitsemaa filmiä ollut olemassa.

   Joulukuussa 1981 Timo T.A. Mikkonen sai soiton ohjaaja Peter Finnilältä. Tämä kertoi, että ohjelmajohtaja Tauno Äijälä oli ilmoittanut, ettei Timo T.A. enää koskaan esiintyisi Mainos-TV´n ohjelmissa. Tarkkaa tietoa ei ollut, mistä Äijälä oli kiehahtanut. Oli vain todennut, että Timo T.A. oli henkilö, joka ei suhtautunut myönteisesti maikkariin yrityksenä, eikä ollut ansainnut tulla huomioiduksi sen ohjelmistossa.
   Tammikuussa 1982 MTV aloitti Viime tipassa -viihdeohjelman. Ohjelmassa Timo T.A. oli mukana koko talven ja kevään, nimenä esiintyjien puheissa. Yhteydessä tai toisessa. Kerrottiin esim. että oli haastatellut alastonta Armi Aavikkoa. Ja sellaista. Ei ihme, että katsojien joukossa alkoi olla heitä, jotka ihmettelivät, mistä on kysymys.
   No, sitten tuli kesäkuun viides päivä. Ja kevätkauden viimeinen Viime tipassa.
   Jaksossa esiintyi Timo T.A. Mikkonen itse. Luki Viime tipassa -uutisia ja jäi lopuksi ohjelmaan "kesätoimittajaksi".
   Äijälän uhkaus ei toteutunut aivan kirjaimellisesti.
   Hyvä mielihän siitä Timo T.A. Mikkoselle jäi. Takana loisti tulevaisuus, edessä olivat uudet kuviot.

   Timo T.A. Mikkosen (1947 - 2017) muistelmateos Takana loistava tulevaisuus on tekijänsä oloinen teos. Vaatimattomuus ei kaunista, mutta itsekritiikkiäkin löytyy, ja varsinkin itseironiaa. Kirja on sekä riemukas että koskettava, draamaa ja viihdettä. Aikoinaan suomalaisen viihdemaailman kuvauksena harvinaisen suorasukaisen valaiseva teos, edelleen kiinnostavaa luettavaa.

   Muistellaan Timo T.A.´n uraa vielä parin klipin verran.
   Yleisradion ohjelmassa H-hetki Timo T.A. nostalgisoi vuonna 1992 Pirkko Mannolan kanssa. Arvaatte varmaankin, minkä kappaleen duettona esittävät?
   Illan päätteeksi -ohjelmassaan PTV-kanavalla (nykyisen Nelosen edeltäjä) Timo T.A. haastatteli vuosina 1993 - 1997. Toisessa klipissä lyhyt kooste ohjelman värikkäimmistä vieraista.

H-hetki


Illan päätteeksi

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----
22.5.
Kuukauden Keskustalainen
Petri Nevalainen: Joviaali ilmiö - Tuntematon Mikko Alatalo

Maalaispojasta senaattoriksi. Siinä välissä yhtä ja toista. Mikko Alatalo.