Extra II

Tiivistelmä on luettavissa 26.6. saakka.

 

Extra II
Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari
Alkuteos Kimu Jon'iru no ryörinin 2008
Suomentanut Markus Mäkinen
Bookwell (paino), Gummerus 2014
230 sivua



Jos on itämainen kulttuuri hieman vieras ja oudon oloinen länsimaiselle kulkijalle, Pohjois-Korea (virallisesti Korean demokraattinen kansantasavalta) lienee idän valtioista se kummallisimmista kummallisin. Kyllähän siitäkin maasta uutistoimittajat toisinaan tekstiä tekevät ja tehdäänpä sinne turistimatkojakin, mutta melko tuntematon alue on kyseessä.
   Japanilainen keittiömestari Kenji Fujimoto (nimi muutettu) sai kutsun suljettuun valtioon ja jäikin maahan vuosikausiksi, maan hallitsijasuvun luottomiehenä. Hänen kokemuksistaan syntyi eräs 2000-luvun erikoisimmista poliittisen kirjallisuuden merkkitapauksista, kirja Diktaattorin keittiömestari. Teos raottaa ovea todellisuuteen, joka lienee monen kuvitelmia ihmeellisempi.

   Eräänä kesäkuun päivänä vuonna 1982 Fujimoto sai puhelun Itabashin kokkien liiton johtajalta ravintolaan, missä hän työskenteli sushikokkina. Johtaja meni suoraan asiaan ja kysyi, haluaisiko Fujimoto lähteä töihin Pohjois-Koreaan, japanilais-korealaisen ulkomaankauppayhtiön toimeksiannosta. Palkka olisi 500.000 jeniä kuussa, mikä oli tuntuva kuukausipalkka.
   Rahasumma sai Fujimoton sydämen pomppaamaan. Toisaalta hän ei tiennyt juuri mitään Pohjois-Koreasta, mihin Japanilla ei ollut edes diplomaattisuhteita. Fujimoto mietti, pystyisikö edes palaamaan Japaniin, jos kerran astuisi Pohjois-Korean maaperälle. Hän pyysi miettimisaikaa seuraavaan päivään saakka.
   Illalla Fujimoto otti asian puheeksi perheensä kanssa. Vaimo oli jyrkästi ajatusta vastaan. Kahdesta tyttärestä nuorempi pillahti itkuun.
   Fujimoto selitti kerran toisensa jälkeen, kuinka palkka olisi 500.000 jeniä kuussa sekä kuinka hän pääsisi käymään kotona kerran viidessä kuukaudessa. Ja työsopimus olisi vain vuoden mittainen. Ja Fujimoto vakuutti, että vaikka Japanilla ei olekaan Pohjois-Koreassa suurlähetystöä, siellä on kutienkin Japanin valtion ylläpitämä toimisto, mihin Fujimoto voisi linnoittautua, jos tiukka paikka tulisi.
   Lopulta Fujimoto sai perheensä taivuteltua.

   Fujimoto lähti matkaan. Ensimmäinen etappi oli Pekingissä, missä hän anoi Pohjois-Korean suurlähetystöstä viisumia. Seuraavana päivänä Fujimoto nousi Pohjois-Korean valtiollisen lentoyhtiön Choson Minhangin lentokoneeseen ja suuntasi kohti varsinaista määränpäätään, Pohjois-Koreaa.
   Puolisentoista tuntia Pekingistä lähdön jälkeen kone alkoi lähestyä Pjongjangin (kor. Pyŏngyang) Sunanin lentoasemaa. Alapuolella matalan kukkulan huipulla näkyi panssarivaunuja. Ne toivat Fujimoton mieleen valokuvat Korean sodasta. Puistattihan se jonkin verran.
   Lentokentällä oli vastassa suuri joukko japanilais-korealaisen ulkomaankauppayhtiön työntekijöitä. Fujimoto vietiin suoraan Potonggang-hotellille, missä tätä kehotettiin lepäämään illan tervetuliaisjuhlaan asti.
   Iltaseitsemältä Fujimoto meni hotellin ravintolaan. Hänet esiteltiin hänen henkilökohtaiselle tulkilleen Rim Sang-jongille, minkä jälkeen alkoi loistelias tervetuliaisjuhla.

   Seuraavana päivänä Fujimoto suuntasi tulevalle työpaikalleen. Perillä odotti aidalla ympäröity rakennus, joka ei muistuttanut ravintolaa edes etäisesti.
   Fujimoto ei heti käsittänyt, mistä oli kysymys, mutta sitten paikalle ilmaantui ravintolan vastuuhenkilö, joka kysyi, mihin kohtaan Fujimoto halusi ravintolan pystyttää. Kun Fujimoto valitsi kulmauksen, toinen kehotti häntä piirtämään ravintolan suunnitelmat. Ei, odottamassa ei ollut valmis ravintola, ennen aloitusta oli vähän tekemistä.

   Kahta kuukautta myöhemmin, lokakuussa, ravintolan vastuuhenkilö kehotti Fujimotoa valmistelemaan sushiainekset komellekymmenelle henkilölle. Sitten Fujimoto körötteli Mersun kyydissä kahden ja puolen tunnin matkan. Määränpää oli viisi- tai kuusikerroksinen elegantin oloinen rakennus meren rannalla. Myöhemmin Fujimoto oppi tuntemaan paikan Wonsanin kutsuvierasalueena.
   Keittiössä oli yhteensä parikymmentä kokkia. Fujimotolle esiteltiin kokkijaoston päällikkö. Tämä antoi Fujimoton käytettäväksi viisi alaista. Ja antoi luvan määräillä näitä miten halusi.
   Käytetyn riisin korkea laatu yllätti Fujimoton. Itse asiassa, se oli liian tasokasta sushiriisiksi, siitä tuli liian tahmeaa. Niinpä Fujimoto päätti käyttää Japanista tuomaansa Koshihikari-lajikkeen riisiä.
   Kun kaikki oli valmista ja kokit keittiön puolella jo odottelivat, juhlatilasta tuli kutsu. Juhlasalissa istui pöytien ääressä 22-23 vierasta.
   Fujimoto käveli seisomaan työpöytänsä taakse, kumarsi kerran ja alkoi välittömästi muotoilla riisinokareita sushia varten. Tarjoilijat kantoivat lautasia vieraille sitä mukaa kuin sushia valmistui.
   Yksi juhlan osallsitujista puhutteli Fujimotoa. Rim Sang-jong tulkkasi kysymyksen: "Mitä tämä on?"
   Toro-luokan tonnikalaahan se oli. Mihin kysyjä: "Taran'o toro, one more (Vielä yksi pala toro-luokan tonnikalaa)".
   Kysyjä piti ruoasta. Tilasi kerran toisensa jälkeen, lisää toroa, lisää piikkimakrillia, lisää isopiikkimakrillia. Fujimoto mietti, että kylläpä kaveri pitää rasvaisesta ruoasta.
   Tätä jatkui ehkä puolentoista tunnin ajan. Sitten asiakas sanoi "Sugohaesseo (Nyt riittää, hyvää työtä)".
   Fujimoto palasi keittiöön. Hänen luokseen tuli henkilö, joka lienee ollut vastuussa juhlien järjestämisestä. Hänkin vaikutti tyytyväiseltä, ja ojensi kirjekuoren. Jonka sisällä oli 50.000 jeniä.

   Fujimoto palasi Pjongjangiin. Hän näki Choson Sinbon -sanomalehden etusivulla kuvan kaverista, jonka kanssa oli jutustellut ja joka oli tilannut annoksia uudelleen ja uudelleen. Ja hänelle selvisi, että hän oli tavannut Kim Jong-ilin.
   Vielä 1980-luvulla Pohjois-Korean ykkösmies oli Kim Il-sung, mutta hänen poikansa Kim Jong-il oli erittäin vaikutusvaltainen, ja tunnettiin nimityksellä "rakastettu johtaja, toveri Kim Jong-il".
   Fujimoton pumppu joutui taas ylitöihin, kun hän käsitti, kuinka korkea-arvoisen henkilön silmien alla oli tullut työskenneltyä. Ja tämä oli pitänyt Fujimoton sushista, erittäin paljon.

   Meni kymmenkunta päivää, ja sitten Fujimotoa kutsuttiin jälleen. Sillä kertaa Mersukyyti oli lyhyempi, päämäärä oli aidatulla ja raskaasti vartioidulla alueella Pjongjangissa. Fujimoto sai myöhemmin tietää sen olevan Kim Jong-ilin Pjongjangin virka-asunnon yhteydessä oleva juhlatila, joka tunnetaan nimellä juhlatila numero 8 - Pohjois-Koreassahan kaikki valtion laitokset ja rakennukset on numeroitu.
   Sinä iltana Fujimoton työpiste oli asetettu aivan Kim Jong-ilin eteen. Puolentoista tunnin jälkeen tämä oli ilmeisesti syönyt riittävästi, koskapa sanoi Fujimotolle "Sugohaesseo". Ja heitti Fujimotoa kohti valkoisen kirjekuoren. Joka lensi kohdettaan viistäen lattialle.
   Fujimoto ei nostanut kuorta lattialta. Hän oli varma, että se oli tippi, mutta ei himoinnut rahaakaan sentään niin paljon, että olisi ollut valmis noukkimaan jotain häntä kohti viskattua. Sehän ei hänen mielestään eroaisi mitenkään kerjäämisestä.

   Viikkoa myöhemmin Fujimoto kutsuttiin jälleen juhlatila numero 8´aan. Ennen kuin alkoi valmistaa sushia, hän kumarsi kertaalleen Kim Jong-ilin suuntaan kuten aiemminkin. Silloin tämä sanoi Fujimotolle jotain yllättävää: "Käyttäydyin viimeksi epäkohteliaasti. Anna anteeksi."
   Kim Jong-il oli huomannut, että Fujimoto oli loukkaantunut hänen viimekertaisesta käytöksestään. Tämä alkoi tuntea omankin käytöksensä huonoksi, tunsi itsensä Kim Jong-ilin edessä niin pikkumaiseksi, että kurkkua kuristi.
   Siitä lähtien Kim Jong-il ojensi tippikuoren aina suoraan käteen.

   Noihin aikoihin Kim Jong-il söi myös Fujimoton Japanista hankkimaa kalaa ilman mitään tarkastuksia. Myöhemmin systeemi muuttui, ja kaikki Fujimoton hankkima kala piti alkaa käyttää mikroskooppisissa tutkimuksissa jaosto 5 -nimellä tunnetussa virastossa.
   Niinä päivinä, jolloin Fujimoto työskenteli juhlatila numero 8´ssa, hänen ravintolansa oli tyhjillään. Asiakkaat kyselivät, minne tämä aina menee. Ja Fujimoto vastaili aina jotain epämääräistä. Hänelle oli tehty erittäin selväksi, ettei hänellä ollut lupa puhua mitään siitä, missä kävi tai kenen käskystä.

   Fujimoton ravintolassa yhden hengen annos sushia maksoi 3.000 jeniä, mikä oli Pohjois-Koreassa suorastaan rikolllisen kallista. Mutta ulkomailta Pohjois-Koreaan muuttaneet paluumuuttajat pitivät ravintolan kiireisenä.
   Pjongjangissa asui paljon Japanista saapuneita paluumuuttajia, mutta edes he eivät päässeet matkustamaan Japaniin aivan noin vain. Vaadittiin jopa satojen miljoonien jenien edestä erilaisia maksuja valtiolle, ennen kuin he saivat luvan palata Japaniin.
   Pohjois-Korea on sosialistinen valtio. Ja Fujimoton mielestä on kummallista, että juuri sellaisessa maassa lahjoitetun rahasumman suuruutta pidetään korkeassa arvossa.

   Vuosi 1982 alkoi lähestyä loppuaan. Fujimoto käväisi kotonaan ja viipyi vuodenvaihteen yli.
   Kun Fujimoto palasi Pohjois-Koreaan, Kim Jong-ililtä tuli heti kutsu hommiin. Fujimoto meni jo tutuksi käyneelle paikalleen juhlatila numoro 8´n grillinurkkaukseen. Minne oli ilmaantunut uutuudenkiiltävä kylmävitriini.
   Kim Jong-il tervehti iloisesti ja kysyi, mitä mieltä Fujimoto on vitriinistä. Olihan se vaikuttava, Fujimoto oli aidosti ilahtunut.
   Aikanaan Kim Jong-il päätti illan, kuten aina, sanomalla "Sugohaesso". Sillä kertaa Fujimoto, rohkeutta kerättyään, astui leikkuulaudan takaa tämän eteen.
   "Olisikohan mitenkään mahdollista kätellä kanssanne?" kysyi Fujimoto, pitäen äänensä rauhallisena. Kim Jong-il katsoi keittiömestaria hymyillen ja puristi lujasti tämän kättä.
   Fujimoto oli onnensa kukkuloilla. Hän oli koskenut Kim Jong-iliä ensimmäisen kerran elämässään.

   Vuosi kului loppuun. Fujimoto palasi Japaniin. Viimeisenä päivänä ennen lähtöä ravintolan johtaja, oppipojat ja tarjoilijat järjestivät hänelle jäähyväisjuhlat.
   Kaikki vakuuttivat kyynelsilmin, että heidän tulisi Fujimotoa ikävä.

   Fujimoto jatkoi alalla Japanissa. Kun vähän aikaa kului, tiettyä nostalgisuutta alkoi hiipiä ajatuksiin. Fujimoto ei saanut karkotettua mielestään kuvaa itsestään valmistamassa sushia Kim Jong-ilin edessä.
   Eräänä päivänä, kun Fujimoto jälleen oli ahertamassa ravintolassa, hän näki, kuinka ravintolan parkkipaikalle pysähtyi Mersu, josta astui ravintolaan kolme miestä. Yksi heistä oli Rim Sang-jong, Fujimoton tulkki Pohjois-Koreassa.
   Nostalginen tapaaminen. Kun Rim Sang-jong alkutervehdysten jälkeen kysäisi, eikö Fujimoto lähtisi uudestaan heidän maahansa, Fujimoton ei tarvinnut miettiä. Sopivat kolmen vuoden pestistä. Fujimoto  arvioi tienaavansa siinä ajassa riittävästi omaa ravintolaa varten.
   Perhe oli huolissaan. Fujimoto ei. Elokuussa 1987 tämä lähti Naritan lentokentältä kohti uusia seikkailuja.

   Fujimoto palasi Pohjois-Koreaan. Hän aloitti uuden työnsä Koryo-hotellin kellariravintolassa sushitiskin takana. Tieto Fujimoton paluusta oli kiirinyt tämän edellä ja 90-paikkainen ravintola oli hetkessä täynnä. Paikalle olli tullut myös edellisen Fujimoton luotsaaman ravintolan vanhoja kanta-asiakkaita, jotka kiittelivät Fujimotoa tämän paluusta.

   Noihin aikoihin Pohjois-Koreassa alettiin käyttää pakkundoneja, valuutanvaihtolipukkeita, joita ulkomaalaiset käyttivät wonien sijasta. Kun Fujimoto oli ollut ensimmäistä kertaa Pohjois-Koreassa, käytössä oli ollut vain Pohjois-Korean oma valuutta won. Esim. 10.000 jeniä oli ollut woneiksi muutettuna hieman alle 100 wonia.
   Ulkomaisella valuutalla pystyi ostamaan vapaasti tuotteita Tavaratalo Paratiisista, joka otti vastaan ainoastaan ulkomaista valuuttaa. Tavalliset pohjoiskorealaiset eivät kuitenkaan juuri koskaan päässeet ulkomaiseen valuuttaan käsiksi, sitä käytti käytännössä ainoastaan pieni eliitti. Tästä syystä Pjongjangissa alkoi esiintyä yhä enemmän ulkomaisen valuutan vuoksi tehtyjä taskuvarkauksia.
   Fujimoto ei tiedä yhtäkään toista valtiota, missä ero köyhien ja rikkaiden välillä olisi niin räikeä kuin Pohjois-Koreassa. Eikä pysty käsittämään, miksi sosialistinen valtio tahtoo tehdä niin selvän eron köyhien ja rikkaiden välille. Kapitalistisessa valtiossa voi sentään työtä tekemällä tienatakin, mutta Pohjois-Koreassa palkka ei nouse, vaikka ahkeroisi enemmänkin.

   Jotkut ryhtyvät taskuvarkaaksi, ryöstäjäksi, huijariksi tai muuksi rikolliseksi. Jotkut käyvät laittomasti kauppaa mustassa pörssissä. Heistä suurin osa on kotiäitejä.
   Jos he jäävät kiinni, heidät lähetetään välittömästi vankileirille. Vankeusaika määräytyy voittojen mukaan. Fujimoton kuuleman mukaan 3.000 wonista seuraa 6 kk vankeutta, 6.000 wonista vuosi ja 60.000 wonista 10 vuotta.

   Myös koulutuksen suhteen eliitti on erityisasemassa. Pohjois-Koreassa yläaste vastaa korkeimman koulutuksen ensimmäistä astetta, ja jos onnistuu pääsemään sisään vieraisiin kieliin erikoistuneeseen kouluun, loppuelämä on sillä turvattu.
   Kouluun päästäkseen tarvitaan kuitenkin rahaa. Edes tuhannen tai kahdentuhannen dollarin maksu pääsykoevirkailijalle ei ole mikään tae pääsystä koulun penkille. Silti johtavien virkamiesten pojat pääsevät sisään ilman ongelmia. Ja kun kerran on päässyt yläasteelle, siitä on helppo jatkaa yliopistoon ja astua eliitin uraputkeen.
   Työläisen lapsi on Pohjois-Koreassa koko ikänsä työläinen, riippumatta siitä, kuinka lahjakas hän on. Hän raataa koko elämänsä lapio kädessään, kesät talvet, satoi tai paistoi.

   Fujimoto siis näki, että Pohjois-Koreassa oli paljonkin parannettavaa. Mutta ei se häntä estänyt ystävystymästä Kim Jong-ilin kanssa.
   Maaliskuusta 1988 eteenpäin Kim Jong-il ei kutsunut Fujimotoa enää pelkästään sushia valmistamaan. Fujimotoa kaivattiin myös peliseuraksi baccarat-korttipeliin.
   Palkinnot olivat ylellisiä. Japanilaisia kameroita, CD-soittimia, videokameroita, elektronisia WC-istuimia, muita sähkölaitteita, pianoja. Sekä Kim Il-sung -kultakolikoita.
   Sitten kerran Kim Jong-il kysäisi, oliko Fujimotolla ajokortti. Sitten hän lahjoitti tälle Mersun. Ja lupasi seuraavaksi päiväksi pohjoiskorealaisen ajokortin.
   Ja toukokuussa 1988 Kim Jong-il sitten kysäisi, josko Fujimoto jäisikin vielä kymmeneksi vuodeksi. Tämä saisi perustaa Pjongjangiin oman sushiravintolan. Ja saisi kuussa 500.000 jeniä, minkä lisäksi vielä ravintolan tuotot kokonaisuudessaan.
   Avokätinen tarjous. Varsinkin Pohjois-Koreassa, missä kaikki yritykset olivat vähintään osittain valtiollisia, ja 70 % tuotoista meni aina valtiolle.
   Silti Fujimoto tarvitsi miettimisaikaa. Olihan siitä neuvoteltava perheen kanssa.

   Fujimoto palasi kotiin. Ja otti varovaisesti puheeksi, josko olisikin Pohjois-Koreassa kymmenen vuotta...
   Vaimo oli jyrkästi vastaan. Samoin kaksi tytärtä, jotka olivat harvoin nähneet isäänsä. Ennen kuin Fujimoto oli kunnolla huomannut, vanhempi tytär olikin jo lukioiässä ja nuorempikin ala-asteen kuudennella luokalla.
   Fujimotosta tuntui, että hän oli tahtomattaan aiheuttanut itsensä ja perheensä välille syvän juovan. Hän mietti tehneensä vääryyttä perhettään kohtaan, eikä tiennyt, pystyikö asiaa enää korjaamaan.

   Vuonna 1988 musiikkikappale nimeltä Jiktongryeongeui seungnibang nousi Pohjois-Koreassa räjähdysmäisesti suosioon. Se soi televisiossakin päiväkausia. Kappaleen esitti Om Jong-nyo -niminen kansanlaulajatar.
   Eräänä päivänä Fujimoto oli jälleen ollut valmistamassa sushia juhlatila numero 8´n grillinurkkauksessa. Kun hän sitten palasi keittiöön, kokit olivat kiiruhtamassa rakennuksen toisen kerroksen peilisalille. Fujimoto ihmetteli, mistä mahtaa olla kyse, ja kun hän seurasi toisia, hän alkoi kuulla riehakasta musiikkia.
   Ja sitten Fujimoto näki loisteliaan tanssi- ja lauluesityksen. Musiikki pauhasi valtavista lattiasta kattoon ulottuvista kaiuttimista, ja lavalle oli kohdistettu valoja joka suunnasta. Esitys oli kuin toisesta maailmasta, eikä Fujimoto voinut kuin tuijottaa hievahtamatta.
   Sittemmin Fujimoto oli kutsuvieraana sellaisissa juhlissa. Ja näki, kuinka Om Jong-nyo nousi juhlissa aina lavalle laulamaan. Mieliinpainuva tyttö lyhyine hiuksineen, jotka olivat Pohjois-Koreassa harvinaisuus. Fujimoto ei osannut pitää silmiään erossa Om Jong-nyosta.
   Tarkkanäköinen Kim Jong-il huomasi ihastumisen. Ja piti tapanaan asettaa juhlissa Om Jong-nyon istumaan aina Fujimoton viereen.

   Paitsi laulaa, osasi Om Jong-nyo muutakin. Esimerkiksi nyrkkeillä.
   Erään kerran juhlatila numero 9´n Mongnangwan-juhlasalissa järjestettiin naisten välisiä nyrkkeilyotteluja. Fujimoto oli toinen erotuomareista. Om Jong-nyo oli yksi ottelijoista.
   Om Jong-nyo voitti ensimmäisen erän lyömällä vastustajansa lattiaan kahdesti. Toisessa erässä Om Jong-nyon vastustajaksi kehään nousi iso ja roteva nainen. Sillä kertaa Om Jong-nyo iskettiin kahdesti lattiaan. Fujimotosta teki pahaa katsoa, kuinka Om Jong-nyo yritti kaikin voimin ponnistella takaisin jaloilleen. Ottelun päätyttyä Fujimoto ojensi Om Jong-nyolle kätensä ja sanoi lempeästi: "Hyvin kamppailtu".
   Kim Jong-il kysyi sitten Fujimotolta, mitä tämä piti nyrkkeilystä. No, tarpeekseenhan tämä siitä sai, kerralla. Oli epämiellyttävää nähdä naisihmisiä nenä verisenä.
   Sen jälkeen Fujimoto ei enää kuullut, että Pohjois-Koreassa olisi järjestetty naisten nyrkkeilyotteluita.

   Fujimoto oli lähdössä Japaniin vuoden vaihtumisen aikoihin. Sillä kertaa olo oli raskas. Kim Jong-il tiesi Fujimoton olevan rakastunut Om Jong-iliin, ja oli sanonut, että ensin pitäisi erota japanilaisesta vaimosta, jos haluaisi Om Jong-ilin kanssa naimisiin. Kim Jong-il lupautui maksamaan erorahat, joten Fujimoton tehtäväksi jäi hoitaa avioerotodistus mukaan, kun palaisi Japanista.
   Fujimoto pyöritteli mielessään, kuinka oli vuosikausia laiminlyönyt perhettään ja kuinka oli rakastunut toiseen. Hän ei voinut edes harkita syyttävänsä vaimoaan mistään. Hän tunsi pelkkää katumusta ja kiitollisuutta siitä, että tämä oli kestänyt häntä kaksikymmentäkolme vuotta.
   Keskustelut avioerosta sujuivat rauhallisen vakavasti, aivan kuin ero olisi ollut maailman luonnolllisin asia. Fujimoto palasi Pohjois-Koreaan mukanaan kopio perherekisteristä.

   Avioero oli hoitunut ongelmitta, mutta Fujimoto ei vieläkään tiennyt tärkeintä. Mitkä olivat Om Jong-nyon tunteet?
   Om Jong-nyo oli vasta 21-vuotias, kaksikymmentä vuotta Fujimotoa nuorempi. Lisäksi tälle oli lähes varmasti opetettu koulussa, että Japani on paha maa, joka oli hyökännyt Pohjois-Koreaan.
   Kim Jong-il otti asian puheeksi Fujimoton puolesta. Kysyi, kuinka monen prosentin verran Om Jong-nyo piti Fujimotosta. Oli noin 50 % tienoilla.
   Kuukauden kuluttua Kim Jong-il kysyi uudestaan. Luku oli noussut seitsemäänkymmeneen prosenttiin. Kim Jong-il päätti, että se oli riittävästi.
   Ja kyllähän myös Om Jong-nyo suostui. Tosin yhdellä ehdolla. Halusi, että Fujimoto antaisi passinsa viranomaisten säilytettäväksi.
   Fujimoto alkoi miettiä. Jos hän ei enää pääsisikään palaamaan Japaniin? Oliko hän tekemässä pahaa virhettä? Mitä Kim Jong-il oikeastaan mahtoi havitella?
   "Mikä on, Fujimoto?" Kim Jong-il halusi tietää. Fujimoto teki salamapäätöksen. Antoi passinsa.
   Fujimoto ojensi passinsa Om Jong-nyolle, ja tämä ojensi sen suoraan eteenpäin Kim Jong-ilille.

   Kim Jong-il järjesti Fujimotolle ja Om Jong-nyolle asunnon Pjongjangista aivan Neuvostoliiton suurlähetystöä vastapäätä. Tuohon asuinrakennukseen pääsivät asumaan keskuskomitean jäsenistäkin vain ne, jotka olivat virka-arvoltaan vähintään keskuskomitean jonkin osaston varapäälliköitä.
   Asunnossa oli kahdeksan huonetta ja se oli täysin varusteltu ulkomaista nahkasohvaa, stereoita ja karaokelaitetta myöten. Kun Om Jong-nyon vanhemmat ja sisarukset tulivat vierailulle, vanhemmat menivät kylpyyn riemuiten siitä, että hanasta tuli kuumaa vettä. Koko kuusihenkinen perhe asui yhdessä pienessä huoneessa, ja tavallisissa asunnoissa vettä tuli kerran aamulla ja kerran illalla.

   Fujimoto alkoi liikkua vapaa-aikanaan Kim Jong-ilin mukana mm. ylellisillä huvila-alueilla, joita kutsutaan kutsuvierasalueiksi. Näillä alueilla Fujimoto vieraili esim. golfkentällä, ampumaradalla ja raviradalla.
   Kutsuvierasalueista kaikkein kovatasoisin oli Wonsan. Erityisen vaikuttava oli laiva, missä oli mm. 50 metriä pitkä, 15 metriä leveä ja 1,6 metriä syvä uima-allas sekä kaksi n. 10 m. korkuista vesiliukumäkeä. Fujimoto arveli Wonsanin saavan minkä tahansa kuningasperheen vihertämään kateudesta.

      Kim Jong-il oli myös suuri elokuvien ystävä. Sekä hänen kotonaan että jokaisella kutsuvierasalueella oli elokuvateatteri. Eikä mikään kotiteatteri, vaan jokainen oli ihan oikea valkokangassali.
   Kim jong-il tarkasti kaikki Pohjois-Koreassa kuvatut leffat henkilökohtaisesti. Ja oli niin kiinnostunut niistä, että antoi ohjeita siitä, mitkä osuudet piti kuvata uudelleen.
   Kim Jong-ilin elokuvamaku oli laaja. Japanilaisista elokuvista hän ihaili niin paljon herra Toran hahmoa, että omisti Otoko wa tsurai yo! -sarjan jokaisen elokuvan filmillä ensimmäisestä elokuvasta aina leffasarjan viimeiseen 48. osaan saakka.
   Kim Jong-il mainitsi harkinneensa vakavasti näyttävänsä Herra Tora -elokuvia Pohjois-Korean televisiossa. Loppujen lopuksi suunnitelma jäi toteutumatta. Kuulemma Kim Jong-il oli huolestunut ajatuksesta, että jos kansalaiset näkisivät Herra Tora -elokuvia, nämä ryhtyisivät laiskottelemaan.
   Kim Jong-il oli erittäin hyvin perillä myös amerikkalaisista elokuvista, erityisesti hän katsoi historiallisia amerikkailaisleffoja. Myös henkivartijoista kertovat leffat kiinnostivat, kuten Clint Eastwoodin In the Line of Fire (suom. Tulilinjalla) ja Kevin Costnerin Bodyguard, ja niitä hän näytti myös omille henkivartijoilleen kehottaen katsomaan niitä tarkasti. Ja myös brittiläinen James Bond oli kova juttu.
   Miesnäyttelijöistä Kim Jong-il tuntui arvostavan eniten Mel Gibsonia. Näyttelijättäristä suurin suosikki oli japanilainen Sayuri Yoshinaga.

   Yksi Kim Jong-ilin aktiviteeteista oli kiitäminen vesiskootterilla. Erään kerran, kun hän ja Fujimoto olivat surffailemassa skoottereilla, hän ehdotti pientä kilpailua. Ja kehotti Fujimotoa kilpailemaan oikeasti.
   No, kun Kim Jong-il antoi aloitusmerkin, Fujimoto väänsi kaasun pohjaan ja ampaisi liikkeelle. Pian hän huomasi johtavansa niukasti. Mielessä välähti ajatus, että nyt hän oli tekemässä virhettä. Mutta toisaalta, Kim Jong-il oli kehottanut menemään täysillä, joten Fujimoto meni. Ja voitti.
   Kim Jong-il myönsi Fujimoton voittaneen, hieman happamen oloisesti tosin. Vaikutti siltä, että kukaan ei ollut aiemmin voittanut Kim Jong-iliä, edes leikkimielisessä kisassa. Fujimoto oli rikkonut kaavan, ja siitä eteenpäin Kim Jong-il alkoi suhtautua häneen aiempaa varovaisemmin.
   No, kuukauden kuluttua otettiin uusintakilpailu. Kim Jong-ilillä oli uusi ja erittäin tehokas vesiskootteri. Sillä kertaa Fujimoto jäi kauas.

   Huhut Kim Jong-ilin urotöistä golfkentällä lienevät jonkin verran liioiteltuja, mutta ei tämä mikään laiskanpulskea tumpelo ollut. Fujimoto näki omin silmin, että tämä oli taitava ampuja. Ja kunto oli ihan riittävä, lenkillä käydessään tämä käveli kuin juna, aina tarkalleen vauhdilla 9 min/km, n. 6,5 km/h. Kun satoi lunta, vartijat joko tamppasivat lumen kovaksi tai lakaisivat sen pois Kim Jong-ilin kävelyreitiltä. Kävelyt eivät koskaan jääneet väliin.
   Toisaalta Kim Jong-il piti terveydestään huolta, toisaalta hän myös kärytteli tupakkia ja imi valtavia määriä konjakkia. Sekä oli aivan kaamea mässäilijä. Sydänkohtauksen jälkeen viimeiset vuodet lienevät olleet melko vaikeita.

   Kim Yong-ilin vaimoa Ko Yong-huita Fujimoto kuvailee kaunottareksi. Tämä muistuttaa hänen mielestään nuorta Setsuko Haraa, japanilaista näyttelijätärtä. Ko Yong-hui on alkujaan Japanista Pohjois-Koreaan muuttanut paluumuuttaja, ja oli aikoinaan tanssityttö pohjoiskorealaisessa tanssi- ja musiikkiseurue Mansudaessa.
   Ko Yong-hui on saanut kolme lasta: Kim Jong-cholin, tämän nuoremman veljen Kim Yong-unin sekä tyttären Kim Yo-jongin. Yleensä Ko Yong-huita sanottiin rouvaksi, lapsia prinsseiksi ja prinsessaksi.
   Kim Jong-ilillä sanotaan olleen useita vaimoja. Poikia hänelle ovat synnyttäneet kuitenkin vain Ko Yong-hui ja Song Hye-rim. Näistä Song Hye-rimin poika Kim Jong-nam pidätettiin toukokuussa 2001 tämän pyrkiessä laittomasti Japaniin. Kim Jong-nam karkotettiin Japanista, eikä hän sen jälkeen voinut palata Pohjois-Koreaan.
   Moni piti tuolloin Kim Jong-cholia kaikkein todennäköisimpänä Kim Jong-ilin seuraajana. Fujimoto ei siihen uskonut, hän oli kuullut useasti, kuinka Kim Jong-il sanoi tätä liian naismaiseksi ja siten toivottomaksi tapaukseksi. Kaikkein eniten Kim Jong-il piti Kim Jong-unista, jonka Fujimoto sanoo muistuttavan isäänsä todella paljon.
   Fujimoto tapasi prinssit ensimmäisen kerran, kun nämä olivat vielä lapsia. Nämä kättelivät yksi kerrallaan jokaisen sihteeristön työntekijän kanssa. Erityisesti jäi mieleen Kim Jong-un, joka tuijotti  Fujimotoa kättelyn aikana tuimasti. Fujimoto näki katseensa vihan japanilaisia kohtaan.

   Sittemmin Fujimoton ja Kim Jong-unin välit lämpenivät huomattavasti. Fujimoto muistelee, kuinka Kim Jong-il lähti lähimpien virkamiestensä kanssa jonnekin ja käski Fujimotoa pitämään sillä välin seuraa prinsseille sekä päivystää ryhmänjohtajan huoneen puhelimessa.
   Meni pari-kolme päivää. Fujimotolta loppui olut. Hän sattui mainitsemaan siitä ohimennen Kim Jong-unille.
   Vähän myöhemmin, Fujimoton istuessa iltaa yksinään huoneessaan, joku koputti oveen. Hän meni avaamaan ja yllättyi, kun kaikista mahdollisista ihmisistä oven takana seisoi prinssi Kim Jong-un. Tämä vetäisi molemmista housuntaskuistaan isot Heinekenin olutpullot, jotka oli itse henkilökohtaisesti tullut tuomaan.
   Fujimotoa kosketti se ystävällisyys, jota prinssi häntä kohtaan tuolloin osoitti. Hän kertoo liikuttuneensa lähes kyyneliin.

   Vuodet kuluivat. Vähitellen Fujimoto alkoi olla huolestunut. Ja myöhemmin hän oli toisinaan peloissaan.
   Vuonna 1989 Kim Jong-il kysyi Fujimoton mielipidettä ydinaseesta, kysyi, vastustaisiko tämä ajatusta, että Pohjois-Korealla olisi oma ydinase. No, Fujimoto ilmoitti vastustavansa, ehdottomasti. Kim Jong-il vastasi siihen, että muut maat hyökkäävät heidän kimppuunsa, jos heillä ei ydinasetta ole.
   Heinäkuussa 1994 Kim Il-sung menehtyi, minkä jälkeen Kim Jong-il nousi valtaan. Noihin aikoihin Kim Jong-il vaikutti erittäin huolestuneelta.  Tämä sulkeutui usein huoneeseensa yksin tuntikausiksi. Kerran rouva Ko Yong-hui yllättyi nähdessään miehellään pistoolin. "Kulta, mitä sinä oikein ajattelet?!" hän moitti miestään.
   Joulukuussa 1995 Kim Jong-ilin edessä seisoi rivissä seitsemän kenraalia. Kim Jong-il kysyi näiltä, olivatko nämä ampuneet "heidät". Ja nämä vastasivat myöntävästi. Kuullessaan tuon sananvaihdon Fujimoto alkoi täristä kauttaaltaan.

   Fujimoto kulki silloin tällöin Japaniin ja taas takaisin Pohjois-Koreaan. Japanissa viranomaiset olivat jo virkansa puolesta epäluuloisia, ja niin olivat pohjoiskorealaisetkin. Erään kerran Fujimoto joutui japanilaisten viranomaisten pidättämäksi ja tutkinnan kohteeksi joutuen viipymään selvästi aiottua kauemmin Japanissa. Mikä herätti tiettyjä epäilyjä Pohjois-Koreassa.
   Kun Fujimoto sitten palasi Pohjois-Koreaan, hän joutui siellä pian kotiarestiin. Ja kun istuu kaiket päivät kotona, mielessä alkaa laukata mitä hirveimpiä kuvitelmia. Fujimoto oli lukenut muutamien pohjoiskorealaisten loikkareiden kirjoittamia kirjoja, ja varsinkin kidutusten kuvaukset olivat olleet vertahyyvtävää luettavaa.
   Kaikesta huolimatta Fujimoto uskoi, että ennemmin tai myöhemmin häneen alettaisiin jälleen luottaa. Siihen saakka oli vain odotettava. Ja kun luottamus palaisi, hän pääsisi taas jossain vaiheessa käymaan ulkomailla.
   Ja silloin Fujimoto voisi olla enää koskaan palaamatta Pohjois-Koreaan.

   Päivät kuluivat. Ja kuluivat. Päivästä toiseen Fujimoto heräsi aamulla, joi aamukahvin, söi lounaan, kävi illalla kylvyssä, meni jälleen nukkumaan. No, pystyi hän sentään seuraamaan radiosta japanilaista sumopainia. Kyllähän se vähän piristi.
   Toisinaan talon eteen pysähtyi autoja, joista kannettiin isoissa pahvilaatikoissa epäilemättä Kim Jong-ilin lahjoja joillekuille. Mutta ei koskaan Fujimotolle ja Om Jong-nyolle.
   Om Jong-nyo yritti piristää Fujimotoa käyttäytymällä tarkoituksella iloisesti, mutta eräänä päivänä hänkään ei enää jaksanut. Fujimoto tiesi, että puoliso kärsi hänen takiaan, eikä osannut sanoa muuta kuin toistella loputtomasti "Mianhae (anteeksi)".
   Tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2000 Fujimoto odotti sydän tykyttäen puhelimen soivan milloin tahansa. Mutta se ei soinut. Toiveet haihtuivat.
   Kun Fujimoto oli vaipumassa synkkyyteen, Om Jong-nyo kaatoi tälle kiinalaista olutta ja toivotti hymyillen hyvää uutta vuotta, saehae chukhahamnida. He söivät jääkaapin antimista tehtyä yksinkertaista uudenvuoden ruokaa ja kilistivät lasejaan. Mutta Fujimoton ajatukset harhailivat jatkuvasti.

   Puhelin soi 28.4.2000. Soittaja oli Kim Jong-ilin sihteeri Kim Jang-song. Illalla Fujimoto tapasi Kim Jong-ilin. Ja pääsi jälleen tämän keittiömestariksi.
   Kaikki ei kuitenkaan ollut kuin ennen.  Fujimoto ei voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että kaikki he, joita hän piti hyvinä ja kunnollisina ihmisinä, tuntuivat katoavan nopeaa tahtia. Ulkoministeri Ho Dam, yhteiskunnallis-kulttuurisen osaston päällikkö Ri Chang-son, kenraali Ri Pong-won, ensimmäinen varaosastopäällikkö Pak Song-bong... Kaikki he olivat olleet Fujimotolle, japanilaiselle, todella ystävällisiä. Kukaan heistä ei ollut puhutellut tätä pelkäksi Fujimotoksi, heille tämä oli aina ollut herra Fujimoto.
   Jostain syystä juuri he, jotka olivat olleet Fujimotoa kohtaan suopeita, tuntuivat katoavan tästä maailmasta.

   Elokuussa Fujimoto sai kuulla, että hän pääsisi käymään Japanissa. Hän tiesi, että se oli rouva Ko Yong-huin ansiota. Tämä oli puhunut Fujimotosta Kim Jong-ilille. Itse asiassa, myöhemmin Fujimotolle selvisi, että hän ylipäänsä oli elossa Ko Yong-huin ansiosta, Kim Jong-ilin luotto Fujimotoon oli ehtinyt jo kertaalleen ehtyä.
   Fujimoto meni Japaniin. Tapasi siellä äitinsä ja vanhemman sisarensa. Mietti, pitäisikö jäädä Japaniin.
   Mutta ei hän voinut jäädä. Jos hän jättäisi palaamatta, Ko Yong-hui joutuisi vaikeuksiin, sillä kertaa tämä oli mennyt takuuseen Fujimotosta.
   Fujimoto arvioi, että luottamus oli palautunut riittävästi. Hän pääsisi lähtemään jälleen seuraavana vuonna. Ilman Ko Yong-huin apua.
   Fujimoto päätti sinnitellä vielä vuoden.

   Fujimoto palasi Pohjois-Koreaan. Sillä kertaa hänellä oli tuomisinaan videoita kokkiohjelmista.
   Fujimoto ja Kim Jong-il sitten katselivat videoita. Yhdessä pätkässä syötiin merisiiliä riisipedillä. Kim Jong-il oli saada hepulin. Fujimoto ehdotti, josko kävisi hakemassa aineksia Hokkaidolta. Kim Jong-ilin mielestä se oli hyvä ajatus.

   Juuri ennen lähtöä lähtöä Fujimoto joutui ratsastusonnettomuuteen. Hevosen takajalka luiskahti ja se oli vähällä tallata vasemmalla etujalallaan luistinrataa ympäröivän pensasaidan päälle.
   Kun Fujimoto tuli tajuihinsa, hän käsitti pudonneensa hevosen selästä, rikkoneensa aurinkolasinsa ja saaneensa naamansa verille. Lääkäri ryntäsi paikalle, auttoi Fujimoton hartioista tukien kävelemään takaisin sisälle ja desinfioi haavat.
   Prinssi Kim Jong-un soitti huolestuneena. Fujimoto pystyi kävelemään, joten hän meni alueen päärakennukselle tätä tapaamaan.
   Kun Fujimoto ja Kim Jong-un olivat jutelleet puolisen tuntia, Jong-un kysyi, tuleehan Fujimoto varmasti takaisin, vaikka matkustaakin pian Japaniin. Fujimoto lupasi tulla, ja lupasi, että sitten he käyvät jälleen yhdessä ratsastamassa.
   Fujimoto ja Kim Jong-un halasivat. Rutistivat toisiaan lujasti.

   Fujimoto näki seuraavana yönä unen, joka ei unohdu. Unessa Fujimoto oli kokkina japanilaisessa majatalossa. Sinne ilmaantui Kim Jong-un, joka sanoi: "Palaa kanssani takaisin demokraattiseen kansantasavaltaan, Fujimoto!"
   Fujimoto säpsähti hereille. Hikisenä, hiestä märkänä.
   Sen jälkeen Fujimoto ei ole koskaan pystynyt karistamaan mielestään prinssin sanoja: "Tulethan varmasti takaisin?"

   24.4.2001 Fujimoto oli lähdössä Japaniin. Ennen lähtöään hän meni tervehtimään Kim Jong-iliä. Vielä kerran.
   "Näkemiin, Suuri Johtaja", sanoi Fujimoto.
   Kim Jong-il oli aina sanonut tilanteessa "Sayonara (hyvästi)". Ja niin hän sanoi silläkin kertaa.
   Fujimoto oli aina vastannut, nauraen: "Suuri Johtaja, ei tällaisessa tilanteessa sanota ´sayonara´. Minähän tulen matkan jälkeen taas takaisin."
   Sillä kertaa sanat juuttuivat Fujimoton kurkkuun. Sillä kertaa Fujimoto ei vastannut.   

   Fujimoto kirjoitti tähän, Japanissa vuonna 2008 ilmestyneeseen laajennettuun painokseen, jälkisanat, missä hän miettii Pohjois-Korean tulevaisuutta.
   Vuonna 2008 Japanissa spekuloitiin, miten vallanvaihto Kim Jong-ilin kauden jälkeen tapahtuisi. Japanissa mietittiin mahdollisuutta, että valta päätyisi yhden vallanpitäjän sijaan ryhmälle.
   Fujimoto, joka omakohtaisesti on tutustunut Pohjois-Korean puolueeseen, armeijaan ja maan "pelisääntöihin", pitää vallan hajauttamista ryhmälle vaikeana ja erittäin vaarallisena. Fujimoto kirjoittaa, että ilman yhtä ihmistä, joka toimii poliittisia päätöksiä tekevänä tukipilarina, puolue ja armeija joutuvat väistämättä törmäyskurssille.
   Fujimoto pitää tärkeänä, että Kim Jong-un pystyy pitämään vallan käsissään. Muussa tapauksessa on riski, että Pohjois-Koreassa alkaa valtataistelu. Ja se päättyisi armeijan voittoon.
   Fujimoto pitää todennäköisenä, että jos armeija kaappaisi vallan, se suistaisi koko Aasian kriisiin. Kerran hallinnasta riistäytynyttä Pohjois-Korean armeijaa nyt vain ei pidäteltäisi. Fujimoton mukaan Korean niemimaa leimahtaisi liekkeihin kahden vuoden kuluessa.

   Diktaattorin keittiömestari on absurdeja sävyjä saava kertomus maasta, joka on kaukana täältä niin maantieteellisesti kuin monella muullakin tavalla. Sattuneesta syystä teoksessa keskitytään eniten Kim Jong-ilin syöminkeihin ja juominkeihin, mutta kyllä sieltä muutakin sisältöä löytyy. Juttu on kuitenkin kokonaisuudessaan sen verran tiivistettyä - valitettavasti toisinaan myös vähän töksähtelevää - tekstiä, että kirjan lukee nopeasti ja melko pienellä vaivalla. Teoksen tärkeimmät ansiot liittyvät luonnollisesti Pohjois-Korean valtarakenteiden kuvaamiseen, niistä kun ei valtavasti tietoja ole vuodettu - edes korkea-arvoisten loikkareiden toimesta.
   Ja muuten, vielä yksi asia Fujimotosta ja Pohjois-Koreasta. Se tarina ei nimittäin päättynyt tähän kirjaan eikä vuoteen 2008. Fujimoto palasi maahan vielä kerran, vuonna 2012. Samana vuonna ilmestynyt kirja Hikisakareta yakusoku kertoo tästä Fujimoton käynnistä Pohjois-Koreassa. Tapaaminen Kim-dynastian ydinpiirin kanssa oli varsin tunteellinen. Jälleenäkemisestä Om Jong-nyon kanssa nyt puhumattakaan.

   Moniko tämän sivun lukijoista muuten tietää, millainen on Pohjois-Korean kansallislaulu? Nousiko siellä lukijakunnan vasemmalla reunalla pari kättä? No, muille tuo taitaa olla uusi tuttavuus. Jos kiinnostaa, siinä on alla pari linkkiä. Toisesta tulee koreankielinen versio korean- ja italiankielisillä teksteillä. Ja toisesta kiinnostuneet näkevät suomenkielisen sanoituksen, suomeksihan laulu kääntyy nimellä Isänmaallinen laulu.

Kansallislaulu

Isänmaallinen laulu

   Ja lopuksi kuvaa edesmenneen Kim Jong-ilin hyvästelytilaisuudesta. Tiedä, kuinka paljon hallitsijaa maassa aidosti surtiin, mutta kyllä erään Fujimotoa kovakasvoisemmankin tapauksen kasvoilta kuvastuu aidon oloisia tunteita.

Kim Jong-il