Kuukauden Vaihtoehto

Vaalikuukauden Vaihtoehto
Petri Nevalainen: Nimismiehen kiharat
Ajatus Kirjat 2010
250 sivua


Petri Nevalainen (s. 1962) on pitkän linjan toimittaja, joka toimii nykyisin aikakauslehti Kampanjan päätoimittajana sekä Valittujen Palojen toimitussihteerinä ja joka tunnetaan myös muutamasta kirjoittamastaan elämäkerrasta. Hän on koostanut elämäkerran myös Sauli Niinistöstä, tavoitteena Niinistön profiilin valottaminen mahdollisimman monesta näkökulmasta. Kustantaja Ajatus Kirjat kysyi myös Niinistöä itseään mukaan, mutta Niinistön mielestä kirjan tekeminen ei ollut sillä hetkellä ajankohtaista. Kustantaja ryhtyi silti hankkeeseen, viime aikojen suosituimpiin suomalaispoliitikkoihin lukeutuvasta Niinistöstä haluttiin saada tähänastista kokonaisvaltaisempi kuvaus yksiin kansiin.

   Vuonna 1948 syntynyt Niinistö on Salosta kotoisin. Hän on Salon Seudun Sanomien levikkipäällikkö Väinö Niinistön ja sairaanhoitaja Hilkka Niinistön neljästä lapsesta nuorin. Perheessä vaalittiin oikeistolaisia arvoja, setä Paavo puolestaan oli vahva maalaisliittolainen vaikuttaja.

   Niinistö on kertonut olleensa lapsuudessaan ujo ja syrjäänvetäytyvä poika, joka viihtyi hyvin yksinkin. Nuori Sauli suhtautui varauksellisesti vain kahteen äärisuuntaan:  rikkaiden lapsiin ja heihin, jotka eivät enää vaikuttaneet oikein kenenkään lapsilta. Hän ei vain oikein tiennyt, miten heidän kanssaan oilisi pitänyt toimia.

   Niinistö on perinteisesti onnistunut asioissa, mihin on lähtenyt asenteella mukaan. Koulu ei nuorempana niihin kuulunut. Niinistöllä ei käytännössä ollut muita tavoitteita kuin selvitä luokalta toiselle.
   Ylioppilaaksi Niinistö pääsi keväällä 1967. Päättötodistuksessa kaikkien aineiden keskiarvo oli 6,7, lukuaineiden 6,5. Niinistö kyllä luki paljon, mutta muuta kuin koulukirjoja.
   Niinistö jatkoi kesäyliopistoon, missä aloitti kansantaloustieteen lukemisen. Pian hän kuitenkin jätti kansantaloustieteen vaihtaen sen Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

   1960-luvun lopulla Niinistö sitten liittyi Kokoomukseen. Houkuttelijana oli jo aiemmin Kokoomukseen löytänyt Maija Perho, joka kysyi varsinaissuomalaisen osakunnan juhlissa salolaispojilta, haluaisivatko nämä tulla mukaan Kokoomuksen toimintaan. Niinistö oli nuorempana jakanut isänsä kanssa Kokoomuksen Matti Virkkusen vaalimainoksia, joten ei hän liene itseään yllättänyt, kun päätti täyttää jäsenhakemuksen.

   Oikeustieteen kandidaatin tutkinto tuli suoritettua vuonna 1974. Samana vuonna Niinistö pääsi Kiskon piirin vs. nimismieheksi. Tuossa virassa ollessaan hän oli tutkimassa mm. silloisen ulkoministerin Ahti Karjalaisen veneen varkautta. Sitä tapaustahan Karjalainen myöhemmin muisteli todeten, että paikalle oli tuolloin saapunut tutkintaa harjoittamaan kaksi laiskaa poliisia, joista ei sen koommin ollut mitään kuulunut.

   Oman lakitoimiston Niinistö perusti jo vuonna 1974, varatuomari hänestä tuli kolme vuotta myöhemmin. Eduskuntaan Niinistö valittiin kolmannella yrittämällä vuonna 1987, seuraavana vuonna hän luopui toimistostaan.

   Kun Niinistö aloitti eduskunnassa, siellä ei kovin montaa ystävää ollut. Oman eduskuntaryhmän sisälläkään ei juuri tuttuja näkynyt. Kimmo Sasi muistaa tutustuneensa Niinistöön nimenomaan juristi-juristi -asetelman perusteella.
   Niinistön paras kaveri eduskunnassa oli Kari Häkämies. Myös Heikki A. Ollila oli Niinistön kaveripiirin ydinjoukossa.
   Sasin mukaan tulokas Niinistö oli hillitty kaveri, jonka seuraan piti hakeutua. Tämä itse ei juuri tehnyt aloitetta tulla jutustelemaan.

   Toisella kaudella Niinistön ilmeinen osaaminen ja vakuuttava asiallisuus saivat enemmän kasvualustaa. Ympärille oli siihen mennessä kasvanut kaveriporukka, johon kuuluivat tuolloin Häkämies, Ollila ja Anssi Rauramo. Ryhmässä haluttiin osuus vallasta Kokoomuksen eduskuntaryhmässä, tiimi alkoi pedata Niinistölle nousua rivikansanedustajaa kovemmille paikoille. Kun sitten tammikuussa 1993 valtiovarainministeri Iiro Viinanen oli napit vastakkain Kimmo Sasin kanssa, Ben Zyskowicz valittiin Sasin tilalle eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Zyskowicziltä vapautui perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan paikka, ja tähän toimeen valittiin Sauli Niinistö.

   Pertti Salolainen väistyi Kokoomuksen puheenjohtajan paikalta vuoden 1994 ylimääräisessä puoluekokouksessa. Kun tieto luopumisaikeista tuli, Viinanen soitti Niinistölle esittäen tukensa Niinistön puheenjohtajuuspyrkimyksille.
   Kampanjan alkuvaiheessa Niinistö ei välttämättä onnistunut ehdokkaista parhaiten, mutta oppi nopeasti. Lopulta hän oli ylivoimainen saaden 781´stä äänestä 453. Toiseksi tuli Matti Aura, kolmanneksi Kimmo Sasi.

   Nevalainen näkee, että uutena puheenjohtajana Niinistö onnistui välttämään virheet, vaikkei toisaalta varsinaisesti tehnyt valtavan suuria avauksia. Salolaisen jahkailevan tyylin jälkeen suoraviivaisempi Niinistö oli monille helpotus. Hän myös luki puoluetta oikein tulkitessaan sen sisäistä tilaa. Niinistön ehkä suurin ansio puolueen puheenjohtajana oli se, että hän kykeni yhdistämään riitaisan puolueen taakseen. Jopa neljännesvuosisadan ajan jatkuneet Kokoomuksen sisäiset riidat käytännössä päättyivät Niinistön aikana.

   Vuosina 1996 - 2003 Niinistö ja SDP´n Paavo Lipponen olivat hallituksen superkaksikko pää- ja valtiovarainministerinä. Lipposestahan tuli pääministeri jo vuonna 1995, Niinistö toimi tuolloin oikeusministerinä.
   Molemmat olivat puolueidensa puheenjohtajia ja hallituksen keskeisiä ministereitä. Kumpikin tunnettiin vähäpuheisena, voimakastahtoisena ja työteliäänä poliitikkona.

   Kevään 1995 hallitustunnustelujen aikana Niinistö pyrki pitämään huolta, ettei hallitukseen pääsisi muodostumaan vasemmistoenemmistöä. Silloin ei Niinistön mielestä olisi voinut ajaa Kokoomukselle tärkeitä asioita.
   Viinanen tiesi lähtevänsä valtiovarainministerin paikalta kesken vaalikauden. Hallituksen jatkon kannalta oli tärkeää, että Niinistön ja Lipposen välit paranisivat.
   Niinistön tiedettiin tarkkailevan kaikkia lähelleen pyrkiviä, eikä Lipponenkaan löytänyt keinoja murtaa jäätä Niinistön suuntaan. Viinanen totesi Lipposelle, että Niinistö on kieltämättä sulkeutuneen oloinen, mutta luotettava kumppani. Hän neuvoi Lipposta kutsumaan Niinistön kahden kesken iltapalalle ja saunomaan Kesärantaan. Lipponen kertoi myöhemmin, että neuvo oli tepsinyt ja että yhteistyö oli sujunut hyvin.

   Asiakysymyksissä Niinistön vahvuus oli alusta lähtien se, että hän tutustui etukäteen huolellisesti käsiteltävään aiheeseen liittyvään materiaaliin, pohti asiat mielessään valmiiksi ja osasi kiinnittää huomionsa oleellisiin seikkoihin. Hän ei halunnut työskennellä sellaisten kanssa, jotka eivät yritä kunnolla. Tuo ominaisuus on johtanut siihen, että Niinistön kanssa on usein työskennellyt parhaita mahdollisia voimia.

   Oikeusministerinä Lipposen ensimmäisessä hallituksessa Niinistö hoiti työnsä varmasti, mutta Nevalaisen mukaan tekemisestä näytti puuttuvan suurin kipinä. Varsinainen kunnianhimo alkoi näkyä vasta hänen päästessään valtiovarainministeriksi.

   Vuosien myötä Niinistö nousi rahaministerinä EU´n Talous- ja raha-asioiden neuvostoon (ECOFIN), joka on varsinainen näköalapaikka Euroopan rahapolitiikan keskipisteessä. Niinistön aikana Suomi liittyi EMU´un ja myös markat ehtivät muuttua euroiksi hänen aikanaan vuoden 2002 alussa.

   Valtiovarainministerinä Niinistöä ei ole kuvattu helpoksi neuvotteluosapuoleksi. Tämän tienneet ministerit valmistautuivatkin budjettineuvotteluihin keskustelemalla etukäteen asioista Niinistön kanssa pohdiskelevaan sävyyn. Neuvottelupöytään mentäessä Niinistölle oli muotoutunut käsiteltävistä asioista mielipide, minkä muuttaminen oli äärimmäisen vaikeaa - mutta ei aina täysin mahdotonta, joskus erittäin vahvoilla argumenteilla saattoi Niinistön saada miettimään käsitystään uudelleen.

   Toimiessaan samaan aikaan ministerinä ja puolueen puheenjohtajana Niinistö tarkkaili julkisuutta ja kokoomuslaisten lausuntoja hyvinkin tarkasti. Täsmäsoitto oli hänen tapansa kontrolloida tilannetta. Soittoon vastanneet eivät yleensä olleet yhteydenotosta pahoillaan, he arvostivat mahdollisuutta puhua asiat selviksi kerralla. Niinistö myös pidättäytyi arvostelemasta kokoomuslaisia julkisuudessa, mistä sai puolueeltaan plussaa. Sinänsä ryhmän sisällä Niinistön kielenkäyttö saattoi yltyä melko ronskiksi.
   Muuten Niinistö esitti myös julkisuudessa kovaakin arvostelua. Esim. Kokoomuksen puoluevaltuuskunnan kokouksessa keväällä 1997 Niinistö piti puheenvuoron, mistä julkisuutta sai osuus, missä Ninistö ihmetteli, onko viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, jotta jokainen tupajumi saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää.

   Niinistö on korostanut kommenteissaan usein vastuuta, niin talouskysymyksissä kuin muutenkin. Vastuunkanto on aina ollut Niinistön keskeisiä mittareita tämän arvioidessa omia ja muiden tekemisiä. Hän on kiteyttänyt tämän eri yhteyksissä hieman eri tavoin, mutta ydin on aina ollut sama.
   Kokoomateoksessa Menestyksen reseptit Niinistö toteaa, että ei täysin ymmärrä kollektiivisen vastuun ajattelua, mitä harrastetaan varsinkin tiimitöissä, koska kukaan ei tällöin tunne henkilökohtaista vastuuta. Hänen kanssaan vastuuttomuus ei toimi. Niinistön mielestä on aika vaikeaa luottaa ihmiseen, joka siirtää, väistää tai välttää oman vastuunsa. Niinistö korostaa, että vastuun ottaminen on asennekysymys.

   Niinistöllä on ollut jo hyvin varhain näkyvissä tarve jättää itseään koskeva päätöksenteko aivan kalkkiviivoille. Kokoomuslainen ex-ministeri toteaa, että ominaisuus pysyi pitkään piilossa julkisuudelta, koska päivänpolitiikassa Niinistö näytti toimivan päättäväisesti. Näkyville tämä tuli erityisesti valittaessa Kokoomuksen presidenttiehdokasta vuoden 2000 vaaleihin. Ex-ministerin mukaan tässä ongelmana oli nimenomaan se, etteivät Niinistön toiminnassa näkyneet sen enempää harkittavana olevan kysymyksen laajuus kuin sen vaikutukset eri asioihin ja henkilöihin. Niinistö tuntui suhtautuvan siihen kuin mihin tahansa henkilökohtaiseen päätökseen.

   Vuoden 2006 presidentinvaaleihin Niinistö sitten suostui. Niinistöä luonnehditaan henkilöksi, joka haluaa ottaa kovia haasteita. Jos tehtävä vaikuttaa helpolta, Niinistöä on vaikea saada syttymään, kun taas lähes mahdoton tehtävä nostattaa näyttämisen halun.
  Vaikka valittua taktiikkaa luonnehdittiinkin erikoiseksi, puolue oli innolla mukana. Omat joukot tuntuivat saavan sitä enemmän virtaa mitä pidemmälle kampanja eteni.
   Eräs Niinistön esillä pitämä hanke oli eurooppalaisempi NATO. Tämä tarkoittaa NATO´a, jossa on nykyistä enemmän eurooppalaisia resursseja. Niinistö näkee, että siinä Suomenkin vaikutusmahdollisuudet olisivat suuremmat. Niinistö halusikin pitää NATO-jäsenyyden konkreettisena vaihtoehtona.
   Melkoinen yllätysveto oli slogaani "työväen presidentti". Ensikuulemalta absurdilta vaikuttava logiikka kääntyi kampanjan keihäänkärjeksi ja näytti purevan vielä toisellakin kierroksella.
   Nevalainen muistuttaa, että lähtökohtaisesti toiselle kierrokselle pääsy ei Niinistön kohdalla ollut itsestäänselvää, eikä tilastojenkaan perusteella kovin todennäköistä. Muistelut Kokoomuksen menestyksestä lähihistorian aiemmissa presidentinvaaleissa eivät herättäneet mitenkään hillitöntä pelkoa kilpailijoiden keskuudessa.
   Ehdokaspeliin ehti osallistua myös Alexander Stubb, joka ehti nostaa ennen Niinistön suostumista ehdokkaakseen kenraali Gustav Hägglundin. Puheenjohtaja Katainen kuitenkin puuttui nopeasti tilanteeseen, ja tiettävästi Stubbia samalla ohjeistettiin esiintymään pidättyvämmin.
   Niinistön kampanjapäällikkönä toimi Harri Jaskari, kampanjan puheenjohtajana Jyri Häkämies ja tiedotuspäällikkönä Jussi Kekkonen. Lisäksi kampanjaviestinnän suunnittelussa oli mukana Jussi Lähde. Kampanjan muita keskeisiä toimijoita olivat Taru Tujunen ja Kirsi Piha. Mainostoimistoksi valittiin Bob Helsinki, lähinnä Pihan suosituksesta.
   Eri puolille maata perustetut Café Niinistöt muodostivat verkoston, minkä pohjalle kampanjointi oli helppo rakentaa. Ja luonnollisen kokoisesta pahvi-Saulista muodostui nopeasti käsite.
   Elokuussa 2005 julkaistu muistelmateos Viiden vuoden yksinäisyys (joka käytiin tällä sivulla läpi kuusi vuotta sitten) myi ennen vaaleja 20.000 kpl. Myydyt kirjat kiersivät useammallakin lukijalla, lisäksi kirjastojen kautta kirja sai paljon lukijoita. Myös tiedotusvälineissä kirja sai osakseen paljon myönteistä julkisuutta. Vaalikirjaksi teoksella oli vaalien kannalta harvinaisen paljon merkitystä.
   Ensimmäisellä kierroksella Halonen sai äänistä 46,3 %, Niinistö 24,1 %, ja Matti Vanhanen 18,6 %. Tämän jälkeen Vanhanen lupasi toisella kierroksella Keskustan tuen Niinistölle.
   Nevalainen näkee, että varsinkin toisella kierroksella Tarja Haloselle tuli taakka roolissaan pysymisestä. Niinistö vaikutti Halosta enemmän uudistajalta. Niinistö myös peräänkuulutti Suomen äänen kuulumista maailmalla katsoen Halosen ja Vanhasen epäonnistuneen tässä.
   Nevalaisen mielestä NATO´sta puhuttiin yllättävän vähän, vaikka SDP´n Paavo Lipponen olikin aktiivisesti yrittänyt herättää keskustelua. Nevalainen arvelee, että asiaan saattoi osaltaan vaikuttaa se, että Lipposen oli aiemmin tulkittu olevan henkilökohtaisesti suurelta osin NATO-myönteisellä kannalla. Niinistön mielipiteeksi oli tulkittu jäsenyyden harkinta lähivuosina, Halonen puolestaan oli tehnyt pesäeroa NATO´on.
   Toisella kierroksella Halonen sai äänistä 51,8 %, Niinistö 48,2 %.

   Vaalien jälkeen vuonna 2007 julkaistussa teoksessa Hiljaisten historia Niinistö palasi presidentinvaaleihin. Kirjassa hän mainitsi, että yleisesti oletetaan, että ennakkokäsityksillä ja mielipidekyselyillä on merkitystä, että äänestäjät haluavat olla voittajan puolella - ja että näin ollen ennakkosuosikki senkuin vain lisää edelleen kannatustaan. Niinistö arvelee, että tämä ei taida pitää paikkaansa, pikemminkin saattaa olla päinvastoin. Ihmisiähän alkaa ärsyttää ennakolta ratkaistuiksi julistetut vaalit.

   Niinistö tunnetaan nykyisin myös Suomen Jalkapalloliiton puheenjohtajana. Tämä puheenjohtajuus ei ollut Niinistön oma ajatus, jalkapallo ei ole hänen omia lempilajejaan. Lajissa tarvittava motoriikka ei ole hänen vahvuuksiaan, Niinistö on ominaisuuksiltaan enemmän jääkiekkoilija.
   Palloliiton operatiivinen johto sai Niinistöltä sateenvarjomaisen suojan kulisseissa valmisteltaville päätöksille. Tällainen päätös on esim. keväällä 2010 tehty suurta kohua herättänyt ratkaisu Veikkausliigan joukkueiden vähentämisestä.
   Palloliiton toimitusjohtajana toimii yritysmaailmasta tuttu Kimmo J. Lipponen, joka sai keväällä 2009 aisaparikseen Petri Jakosen, joka on Turun Palloseuran monivuotinen toimitusjohtaja.
   Miksi Niinistön puheenjohtajuus organisaation ja varsinkin sen voimakaksikon kannalta on kannatettava ajatus? Syitä ovat Niinistön korkea henkilöprofiili, tämän yhteiskunnallisen aseman painoarvo julkisuudessa sekä suhteet yhteiskunnan huipulla. Lisäksi Niinistö on "seremoniapuheenjohtaja", joka ei liiemmälti puutu operatiiviseen toimintaan.
   Kun Niinistön valinnasta kesällä 2010 on kulunut yli puoli vuotta, jalkapalloväen keskuudessa on hänen todettu olevan pitkälti keulakuvajohtaja, Lipponen ja Jakonen muotoilevat omalla tahollaan suomalaista huippujalkapalloilua uudelleen. Palloliittoa lähellä olevat tahot puhuvat myös siitä, ettei Veikkausliigassa välttämättä selvitä pelkillä keväällä 2010 julkistetuilla organisatorisilla muutoksilla.
   Niinistö ehti jo toivoa, että Suomen miesten maajoukkue pääsisi mukaan jo vuoden 2012 jalkapallon EM-kisoihin. No, nyt tiedetään, ettei tämä toteutunut. Mutta eipä hätää - Niinistö totesi Nykypäivä-lehdelle keväällä 2010, että vuoden 2016 EM-kisoissa Suomi ainakin on mukana!

   Nimismiehen kiharat on elämäkerta, joka ei käsittele aivan kronologisesti päähenkilönsä Sauli Niinistön vaiheita, kirjassa edetään ennen kaikkea teemoittain. Teemat on pilkottu siten, että luvut ovat muodostuneet lyhyiksi, mikä rytmittää muutenkin helppolukuisen kirjan entistä vaivattomammaksi luettavaksi, jonka lukee nopeasti ja puutumatta.
   Kirjassa on asiaa politiikasta, muutamalla haastattelulla on päästy ainakin vilkaisemaan myös kulissien taakse. Päähenkilön vaiheet käydään sujuvasti läpi ja jonkin verran uutta löytyy Niinistön persoonastakin. Tosin yksityistä puoltaan Niinistö kävi itse jo viime presidentinvaalien aikaan läpi jopa harvinaisen avomielisesti, joten kovin suuria lisäyksiä henkilökuvaan on ehkä voinut olla vaikea saada enää piirrettyä.
   Petri Nevalainen kirjoittaa kohteesta asiallisesti, ylenmääräistä hehkutusta välttäen, henkilöä ymmärtäen ja jopa arvostaen. Pari yksityiskohtaa kuitenkin mietityttää, liittyen kirjoittajan käyttämiin kielikuviin.
   Parivaljakosta Paavo Lipponen - Sauli Niinistö Nevalainen käyttää myös nimitystä "oman aikansa Batman ja Robin". Lauseyhteydestä ei pysty saamaan käsitystä, että kyseessä olisi minkäänlaista vinoilua, mutta eihän noihin Gotham Cityn sankareihin käytännössä koskaan verrata ilman jonkinasteista vitsailua.
   Miten sitten pitäisi suhtautua Nevalaisen tämänkertaisiin presidentinvaaleihin viittaavalla asetelman kuvauksella "Saukki ja pikkuoravat"? Kaiketi tarkoituksena on väittää, että Niinistö on ihan ylivoimainen muihin nähden. Tässä suhteessa äskettäin lanseerattu "Niinistö ja seitsemän kääpiötä" on osuvampi, nimittäin, jos muistellaan, mistä Saukki ja oravat -sarjassa oikeastaan olikaan kyse... Saukkihan oli se, joka näennäisesti oli määräämässä, mutta joka joutui useammankin kerran kokemaan pikkuoravien suunnalta jonkinasteisen kapinan. Huipentumana luonnollisesti se kerta, kun oravat manipuloivat Saukki-paran ryömimään avaruusalukseen, minkä matkassa tämä sitten joutui ottamaan pari varvia kuun ympäri. Joten jos tätä soveltaisi ennakoimaan tämän talven vaaleja...