Kuukauden Vaihtoehto

Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Vaihtoehto



Kuukauden Vaihtoehto
Jaana Kivi: Bryssel myyty
Dardedze holografija (paino), Into 2016
320 sivua



Toimittaja Jaana Kivi on selvitellyt, mitä tuhannet lobbarit puuhailevat Brysselissä, ja tutustunut samalla TTIP-sopimukseen. Aiheesta ei liiemmälti ole Suomessa kirjoja julkaistu, joten nyt on paikallaan käydä läpi pääkohdat Kiven teoksesta Bryssel myyty.

   Kirja tukeutuu suurelta osin lobbaustutkija Olivier Hoedemanin haastatteluihin. Alkajaisiksi Hoedeman toteaa, että valtavan teollisuuden koneiston, mitä hän kuvaa lobbauskratiaksi, sisältä löytyy suuri määrä teollisuuden vaikuttajia, joilla on rahaa ja vaikutusvaltaa muokata päätöksentekoa haluamaansa suuntaan. Aina sillä hetkellä, kun Euroopan unionin komissio valmistautuu säätämään uusia lakeja ja säädöksiä, eri alojen lobbarit tunkevat paikalle vaikuttamaan tuohon päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.
   Käytännössä tämä tarkoittaa, että suurimman paineen lobbarit kohdistavat noihin lakeja säätäviin elimiin - Euroopan parlamentin jäseniin, ministerineuvoston kansallisiin päätöksentekijöihin ja komission omiin jäseniin sekä eri aihealueita käsitteleviin komission pääosastoihin.
   Lobbaustyön tarkkailu ei ole lakisääteistä toimintaa, joten kaikki, mitä tällä hetkellä tiedetään EU´ssa tapahtuvasta lobbaustyöstä, on kansalaisjärjestöjen ansiota. Hoedemanin mukaan varsinainen havahtuminen lobbareiden olemassaoloon tapahtui 1990-luvun puolivälissä, jolloin havahduttiin  teollisuuden liialliseen rooliin päätöksenteossa. Silloin perustettiin ryhmä, joka dokumentoi esimerkkejä tuosta vallankäytöstä ja jonka tehtävänä on yrittää jotenkin saada takaisin tuota teollisuuden liiallisiin mittoihin kasvanutta vaikutusvaltaa.
   Näin sai alkunsa Corporate Europe Observatory (CEO), joka nykyisin  on yksi merkittävistä lobbauksen vahtikoirista Euroopassa.

   Yksi Hoedemanin erityisistä kiinnostuksenkohteista on verkosto, joka lyhentyy kirjainyhdistelmään ERT. ERT´n perustaminen oli aikoinaan komission ja teollisuuden yhteistyö, missä tiivis liitto solmittiin pyöreiden pöytien ympärillä ja sinetöitiin herrasmiesliiganomaisilla kädenpuristuksilla. Jokainen osapuoli halusi samaa: markkinoiden avaamista ja kaupan esteiden purkua.
   EU´n entinen teollisuuskomissaari Étienne Davignon kertoi huomanneensa komissaariaikoinaan, että komission ja teollisuuden asiantuntijoiden välinen yhteydenpito oli riittämätöntä. Ainoa suhde, joka teollisuuteen oli olemassa, oli hyvin epävirallisella tasolla. Komissaariuransa jälkeen Davignon kumppaneineen sitten päätti perustaa joukon, josta myöhemmin tuli tuo ERT. Davignonin mukaan he kokivat olevansa se taho, jolla olisi kapasiteettia kuunnella teollisuutta ja yritysjohtajia.
   Aikanaan komission puheenjohtaja Jacques Delors huomasi jakavansa tarkalleen samanlaisia mielipiteitä ERT´n toimijoiden kanssa. Tämän jälkeen yhteistyö oli selvää ja sitä pidettiin läpimurtona euroopalaiselle teollisuudelle. Kaikilla oli yhteinen vihollinen: kaupan esteet ja markkinoiden sääntely.
   Tästä alkoi koko Euroopan kattava teollisuuden lobbareiden invaasio, jota ERT´n kautta vietiin eteenpäin.

   EU´n huippukokouksia järjestettiin puolen vuoden välein. Ja puolen vuoden välein kokoontui myös ERT - aina muutaman päivän etuajassa huippukokoukseen nähden. ERT´n kokoontumispaikka ja aika pidettiin hyvin salassa ja kokoontumiseen liittyvät varaukset hoidettiin jo vuosia etukäteen. Kokouksiin oli aina järjestetty puhujaksi joku pääministeri tai ulkoministeri.
   ERT ja komissio olivat tapailleet jo ennen Maastrichtin sopimuksen voimaantuloa eli ennen nykymuotoisen unionin aloitusta. Lisäksi ERT neuvotteli hyvin aktiivisesti Maastrichtin sopimuksesta vuosina 1990-1991 hallitusten välisissä konferensseissa. Komissio ja ERT työskentelivät yhdessä jo 1980-luvulla tarkoituksenaan luoda Eurooppaan yksi yhtenäinen markkina-alue ja rahaliitto, ja ERT´llä oli voimakas vaikutus koko Maastrichtin sopimuksen syntyyn.
   Yhdysvaltalainen American Universityn politiikan tutkija Maria Green Cowles innostui selvittelemään EU´n yhteisen markkina-alueen taustoja, liikemaailmassa kun alettiin käydä keskusteluja eurooppalaisesta kauppapoliittisesta linnoituksesta, joka estäisi amerikkalaisten yritysten pääsyn Euroopan markkinoille. Hän teki erinäisiä havaintoja siitä, kuinka teollisuusjätit ja EU-komission johto olivat käyneet keskinäistä viestittelyä. Philipsin johtajan Wisse Dekkerin nimi nousi esiin, ja Dekkerin lähettämän viestin Green Cowles tulkitsi siten, että jos yhteinäistä markkina-aluetta ei hyväksytä, ERT´llä (joka edusti n. 60 % läntisen Euroopan teollisuudesta) ei ole muuta vaihtoehtoa kuin viedä yrityksensä pois Euroopasta.

   Miksi EU´n jäsenvaltioiden edustajat antoivat Dekkerin ja ERT´n suunnitelmien upota unioniin täysin läpihuutojuttuna? No, sekä Hoedemanin että Green Cowlesin mukaan 1990-luvun puolivälissä ERT oli kaikkialla: komission kilpailukyvyn neuvontaryhmissä, asiantuntijaryhmissä, tutkimuslaitoksissa ja ajatuspajoissa. Ja varsinkin komission kilpailukyvyn asiantuntijaryhmässä. Jotkut jopa sanoivat, ettei ERT edes olisi koskaan ollutkaan lobbausjärjestö, vaan oleellinen osa EU-instituutioita.

   Euroopassa lobbausbusiness oli jo pitkään saanut rehottaa ilman minkäänlaista kontrollia, kunnes syksyllä 2004 yli viisikymmentä kansalaisjärjestöä allekirjoitti avoimen kirjeen komission puheenjohtaja José Manuel Barrosolle. Kirjeessä kansalaisjärjestöt vaativat selväsanaisesti pakollisen lobbausrekisterin luomista EU´lle. Barroso ei innostunut, joten kirje lähetettiin kaikille komission varapuheenjohtajille.
   Viimein asia alkoi saada tuulta alleen, kun virolainen komissaari Siim Kallas kutsui CEO´n edustajat tapaamiseen komissioon. Kallas yllätti kaikki kertomalla aikovansa käynnistää aloitteen läpinäkyvyyden lisäämiseksi EU´n päätöksenteossa lobbausrekisterin avulla.
   Kallasin vaivannäkö pakollisen lobbausrekisterin ajamiseksi sai kyllä osakseen ihailua. Mutta silti Kallas törmäsi poliittisiin realiteetteihin. Ja lopputulokseksi tuli vuonna 2008 perustettu vapaaehtoinen rekisteri, poliittinen kompromissi.

   CEO selvitteli, ketkä ovat olleet blokkaamassa Kallasin alkuperäistä ideaa pakollisesta rekisteristä. Hoedemanin mukaan silloisella europarlamentaarikolla, Suomen Alexander Stubbilla, oli oma roolinsa lopputuloksen muotoutumisessa.
   Hoedemanin mukaan Stubb oli parlamentissa tärkeässä roolissa koordinoimassa asian käsittelyä, ja kävi ilmi, ettei hänellä ollut minkäänlaista poliittista tahtoa saada rekisteristä pakollista. CEO´n tietojen mukaan Stubb ei puskenut parlamentin tahtoa riittävän lujasti komission suuntaan, ja siksi Hoedeman kutsuu Stubbia pakollisen lobbausrekisterin blokkaajaksi. Hoedeman näkee parlamentin halunneen jotain, millä oikeasti olisi ollut merkitystä lobbauskulttuurin muutokselle, mutta Stubb ei ilmeisesti halunnut samaa.

   Vuonna 1995 aloitettiin neuvottelut MAI-sopimuksesta (Multilateral Agreement on Investment), joka kosketti kansainvälisiä investointeja. Päältäpäin katsottuna MAI saattoi vaikuttaa harmittomalta, mutta Hoedemanin ja monien muiden kansalaisaktiivien ja tutkijoiden mukaan sopimuksen sisältö näytti uhkaavasti heikentävän demokratiaa. Sopimushankkeen taustalta löytyivät maailman suurimmat yritykset ja niiden yhteistyöverkostot, ja sopimusta olivat synnyttämässä useat suuret teollisuuden lobbausjärjestöt kuten ERT.
   CEO yritti varoittaa komissiota siitä, millaiset seuraukset MAI-sopimuksella olisi tulevaisuudessa EU-kansalaisiin, jos suuryritysten  valta-asemaa kasvatetaan. Sopimus olisi ollut valtava vallansiirto yrityksille, sillä yritykset olisivat saaneet vallan haastaa yksittäisiä valtioita ylikansalliseen välimiesoikeuteen, mikäli maahan viety investointi ei tuottaisikaan valtion toimenpiteistä johtuen oletettua määrää voittoa.
   Kun CEO yritti kysellä komissiolta tietoja MAI-sopimuksesta, komissio suhtautui järjestöön kuin valtionviholliseen. Hoedemanin mukaan komissio näki yhteydenottopyynnön vihamielisenä tekona.
   MAI-neuvottelut olivat huippusalaisia ja niitä käytiin suljettujen ovien takana. Kunnes EU´n virallinen ehdotus sopimuksesta vuodettiin julkisuuteen vuonna 1997.
   Vuodon takana oli kanadalainen kansalaisjärjestö Polaris Institute, joka oli saanut käsiisä kopion ehdotuksesta ja skannannut sen verkkoon, jotta asiantuntijat voivat kommentoida sen sisältöä ja todellisia merkityksiä.
   Kun kopio MAI-sopimuksen ehdotuksesta vuodettiin julki, kävi ilmi, etteivät kaikkien EU-jäsenmaiden hallitukset edes olleet tienneet koko asiasta. Sitten Ranska käytti omaa veto-oikeuttaan ja kaatoi koko sopimuksen.
   Hoedemanin mukaan MAI-sopimuksen vastustus oli erittäin tärkeä kokemus Euroopan laajuiselle kansalaisyhteiskunnalle. Ja tuon myötä myös syntyi uusia aktivistiliikkeitä. Kun sopimus vuoti julkisuuteen, ennennäkemätön protestiaalto ja kansalaisten vastustus pakotti hankkeen ajajat viimein hyllyttämään sopimuksen.
   MAI-sopimuksen idea ei kuitenkaan kuollut. Myöhemmin samoja asioita on yritetty runnoa läpi uudessa muodossa, osana Transatlanttista kauppa- ja investointikumppanuussopimusta (TTIP).

   Hoedeman kertoo, kuinka Euroopan hallitukset myöhemmin ottivat oppia MAI-protesteista ja ovat osanneet varautua TTIP´n vastustukseen pr-strategioilla ja hyvin valmistelluilla argumenteilla, joiden avulla kansalisyhteiskunnan vastustusta saa painettua hiljaisemmaksi. Komission TTIP-strategia neuvoo jäsenmaiden hallituksia kannustamaan ja levittämään ainoastaan positiivisia puheita sopimuksen vaikutuksista
   CEO vuoti syksyllä 2013 julki komission salaisen TTIP-sopimusta koskevan pr-taktiikan, missä painotetaan kaikkien sopimukseen liittyvien pelkojen ja kritiikin kumoamista jäsemaiden julkisissa keskusteluissa. Vuotanut viestintästrategia esitti, että median huomio tulisi kiinnittää TTIP´n positiivisiin puoliin, kuten viennin kasvattamiseen ja työpaikkojen lisäämiseen. Strategia ohjeisti jäsenmaiden hallituksia puhumaan TTIP-neuvotteluista yhdellä ja ainoalla äänellä, komission äänellä.

   Ja sitten, mistä TTIP´ssä tarkalleen ottaen on kysymys? Lopuksi muutama keskeinen seikka aiheesta.
   TTIP-sopimukseen kuuluu olennaisena osana ISDS-välimiesmenettely (Investor-State Dispute Settlement), jonka tarkoituksena on ratkoa investointiriitoja. Ja tuo ISDS-menettely on järjestöjen ja tutkijoiden keskuudessa ollut sopimuksen kiistanalaisin kohta. Useat tahot ovat olleet aika ajoin valmiita kaatamaan koko sopimusneuvottelut, mikäli tämä ylikansallinen oikeusjärjestelmä sisällytetään sopimukseen, mutta USA ei ollut syksyyn 2015 mennessä vihjaissut suostuvansa solmimaan TTIP-sopimusta ilman investointisuojaa.
   Jos ISDS tulisi käyttöön, yrityksillä olisi mahdollisuus haastaa valtioita oikeustoimiin, mikäli valtio pyrkisi esim. kiristämään ympäristö- tai energiapoliittisia säädöksiään niin, että yrityksen odotetut voitot eivät mahdollisesti toteutuisi. Sinänsä ylikansallista välimiesmenettelyä on käytetty myös tätä ennen kahdenvälisissä vapaakauppasopimuksissa - sitä on käytetty siirtämään länsimaisten yhtiöiden kanteita pois kehitysmaiden oikeusjärjestyksen alaisuudesta. Nyt sitten globaalit yhtiöt pyrkivät tekemään saman myös kehittyneille valtioille.
   Kansainvälisen oikeuden tuntija, akatemiaprofessori Martti Koskenniemi näkee ISDS´n järjestelmänä, millä lypsetään veronmaksajilta ja valtioilta rahaa. Lypsämisellä hän tarkoittaa niitä välimiesmenettelystä aiheutuvia kymmenien miljoonien eurojen/ dollareiden oikeudenkäyntikuluja, jotka lankeavat poikkeuksetta kansalaisten harteille. Hänen mukaansa välimiesmenettelyä on aina käytetty lähinnä rahastamiseen, varsinkin juristit ovat tehneet siitä lypsylehmän itselleen. Ja tietenkin, jos yritys voittaa kanteen, summat voivat nousta pahimmillaan tähtitieteellisiksi. Tosin, ehkä Kiven esimerkkinä käyttämä ruotsalaisen Vattenfallin Saksalta vaatimaan 3,7 miljardin (3.700.000.000) euron ennätyskorvaussummaan ei kovin usein tulevaisuudessakaan pyritä - tähän summaan nyt kuitenkin päädyttiin, kun Saksa harkitsi uudelleen ydinvoiman kannattavuutta Fukušiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen.
   Vuonna 2004 Slovakian hallitus oli päättänyt yksityistää osan maan sairausvakuutusjärjestelmästä. Vuonna 2006 valtaan tullut vasemmistohallitus sitten päätti peruuttaa nämä toimet. Seurauksena joukko ulkomaisia alan toimijoita nosti kanteen Slovakian valtiota vastaan yritysten kotivaltioiden ja Slovakian välisiin investointisuojasopimuksiin vedoten. Tästä koitui Slovakian valtiolle 30 miljoonan euron lasku.
   Edellä mainittuun perustuen Koskenniemi varoittaa, että investointisuoja tulisi Suomessa vaikuttamaan esim. terveydenhuoltoalalla, Suomessa toimivista yksityisistä lääkärikeskuksista suurimmat (Mehiläinen, Attendo ja Terveystalo) kun ovat ulkomaisessa omistuksessa. Noiden amerikkalaiset omistajat pyrkisivät ottamaan tärkeän roolin valmisteltaessa säädöksiä, joilla puututtaisiin lääkärikeskusten tuottoihin.
   Koskenniemen mukaan ISDS´n sisällä on kyllä ollut muutosvalmiutta, jo jonkin aikaa. Mutta joku keksi kaapata koko järjestelmän sisälle TTIP-sopimukseen, ja sisäinen keskustelu muutoksesta loppui siihen paikkaan. Siksi Koskenniemi sanookin, etteivät hänen näkemystensä jyrkimmät vastustajat ole järjestelmän sisällä toimivia lakimiehiä, eli heitä, jotka tuntevat ISDS´n parhaiten. Ei, hänen vastustajiaan ovat ennen kaikkea ne tietämättömät diplomaatit ja poliitikot, jotka kuvittelevat, että järjestelmä olisi pelkästään positiivinen asia, kun saadaan puolueettomia tuomioistuimia, ettei tarvitse mennä kansallisiiin tuomioistuimiin, missä vedetään kotiinpäin.
   Koskenniemi pitää todennäköisenä, että jos systeemiin mennään, hallitukset ovat jatkuvasti tuomioistuimissa, tai sitten pyrkivät välttämään sen säätämällä sellaisia lakeja tai tekemällä sellaisia viranomaispäätöksiä, joita suuryritykset haluavat. Viidelläsadasta suurimmasta suomalaisyrityksestä jo yli puolella on osakeomistusta ulkomailla, myös Yhdysvalloissa. Ja periaatteessa tuon skenaarion mukaan ISDS avaisi kaikille näille yrityksille takaportit luoda painetta lainsäädäntöuudistuksiin Suomessa, jos nuo tahot vain päättävät lisätä investointejaan. Ja se, että joku voi sanoa olevansa varma siitä, ettei näin tule käymään, se ei ole asiantuntijoiden puhetta - se on poliitikkojen ja lobbareiden puhetta.

   Jaana Kiven teos Bryssel myyty esittää hätkähdyttäviä tietoja ja näkökulmia aiheestaan. Teos on sujuvaa tekstiä, minkä lukee pitkästymättä, oikeastaan jopa yllättävän helppolukuista juttua, silti kaiken aikaa asiallista analyysiä. Ainoa seikka, mikä herättää kysymyksiä, on Kiven toimiminen melko pitkälle yhden järjestön äänitorvena - näin, vaikka toki mm. myös suomalaisia europarlamentaarikkojakin on haastateltu. Siksi, myös tämän kirjan ilmestymisen jälkeen, sitä toivoo, että jotkut edelleen aihetta tonkisivat ja tulisi vertailevaa tutkimusta, jotta aiheen tiimoilla voisi vielä varmemmalla pohjalla liikkua. Ja koskapa tämän tiivistelmän kirjoittajan oma tietopohja ei riitä kaikkien kirjan esittämien faktojen yksityiskohtaiseen arviointiin, tässä päätyi jonkin verran rankamaisempaan käsittelyyn sisällön osalta. Mutta pelinavauksena pätevä - ja odotettu - tämä kirja on, ja jokaisen EU´n toiminnasta kiinnostuneen toivoo tähän teokseen tarttuvan.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

29.5.
Extra I
Seppo Lindblom: Manun matkassa

Millainen henkilö oli Mauno Henrik Koivisto (25.11.1923 - 12.5.2017)? Pitkäaikainen ystävä Seppo Lindblom menee kirjassaan pintaa syvemmälle.

5.6.
Extra II
Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari

Millainen poliittinen johto Pohjois-Koreassa oikeastaan on? Kyökin kautta sisäpiiriin uinut japanilainen keittiömestari kertoo oman näkemyksensä.

19.6.
Kuukauden Vaihtoehto
Maailman pisin pajunköysi

Mitä historiassa on oikeasti tapahtunut? Mitä tunnetut ihmiset ovat oikeasti sanoneet? Pidetäänkö itsestäänselvyyksinä myös asioita, jotka eivät oikeasti pidä paikkaansa?